Venäjän kansanäänestys perustuslain muutoksesta oli jälleen katkeraa seurattavaa länsimaisille tarkkailijoille, jotka eivät tunnu ymmärtävän, että enemmistö venäläisistä haluaa maansa jatkavan omalla itsenäisellä tavallaan, välittämättä siitä, mitä muualla ajatellaan ja toivotaan.

Seitsemänkymmentä kahdeksan prosenttia äänestäjistä kannatti perustuslain muutosta ja vain kaksikymmentäyksi prosenttia oli sitä vastaan. Tämä oli ikävä yllätys laput silmillä kulkeville, mutta kuten Kauppalehti analysoi, Venäjän lakiuudistus on täysin linjassa maan 2010-luvun konservatiivisen käänteen kanssa.

Ymmärrettävästi länsimaiset liberaalitoimittajat ja eräs suomalainenkin Moskovan kirjeenvaihtaja ovat ilmaisseet närkästyksensä vaalien tuloksesta. Yle uutisoi, kuinka Kreml näyttää ”luopuneen lopullisesti demokratiasta”, Putinin siirtyessä ”kohti diktaattorikerhoa”. Yhtä ennalta arvattavan tympeää narratiivia kyhäävät toimittajat myös monessa muussa EU-maassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

On myös otettu huomioon, ettei Putin välttämättä jatkakaan, joten siihenkin vaihtoehtoon löytyi negatiivissävyinen kommentti: Vaikka Putin ei itse ryhtyisikään enää presidentiksi, niin ”myös uusi putin tulee seuraamaan edeltäjänsä esimerkkiä”. Tämä on taas taattua Ylen antia. Ehkä olisikin paikallaan, että Putinin seuraaja ottaisi nykyistä kovemman linjan.

Lännen mediassa väitettiin myös, että vaalivilppiä on esiintynyt. Tämä väite on pohjautunut ”riippumattoman” Golos-vaalitarkkailujärjestön arvioihin. Golos on jo vuosia sitten luokiteltu Venäjällä ”ulkomaiseksi agentiksi”, jonka toimintaa rahoittavat Venäjän vastaiset tahot, joten sen objektiivisuus on kyseenalainen. Venäjän keskusvaalilautakunnan mukaan vakavilta vaalirikkomuksilta vältyttiin, joten lopputulos heijastaa kansalaisten mielipidettä.

Itse asiassa uusittu perustuslaki vähentää presidentin valtaa, kun taas parlamentin valta kasvaa. Venäjä ei ole diktatuuri, eikä Putin ole lännen propagandasta huolimatta yksinvaltias, vaan venäläisen ”syvän valtion” eri ryhmittymien kompromissivalinta, joka on sittemmin onnistuneesti luotsannut maata Yhdysvaltojen, Naton ja muiden Venäjän vastustajien hybridi-iskuista huolimatta.

Tämän päivän Venäjä on ”pehmeän autoritaarinen” suurvalta, joka kuitenkin nojaa kansalaisten enemmistön tahtoon. Venäläiset eivät ole tyhmiä ja he tietävät, että vaihtoehto nykyiselle järjestelmälle voisi olla paljon huonompi. Uutta surkeaa ”Jeltsinin aikaa” ei halua kukaan. Vuonna 1993 Yhdysvallat määräsi Venäjän politiikan suunnan, mutta vuonna 2020 Venäjä päättää asioistaan itse.

Kreml ei selvästikään aio seurata kiinalaista tai neuvostoliittolaista tietä, mutta myöskään lännen tyyppiselle liberaalidemokratialle ei ole maassa suurta kysyntää. Vaikka Venäjä on osa sekä Eurooppaa että Aasiaa ja sen hallintorakenne ja vaalimenettely on saanut vaikutteita molempien mantereiden järjestelmistä, on se loppujen lopuksi oma erillinen sivilisaationsa.

Lännen tiedotusvälineiden jatkuvat väitteet Venäjän ”diktatuurista” ja maan pikaisesta romahduksesta tuskin loppuvat tähän. Nuo väittämät ovat olleet johdonmukaisesti väärässä jo kahden vuosikymmenen ajan, mutta samalla disinfolinjalla jatketaan varmasti vielä pitkään. Tällä välin Venäjän johto voi jatkaa oman järjestelmänsä hienosäätämistä ja nykyisen poliittisen linjan edistämistä.