Kuukausi: kesäkuu 2020

Presidentti Donald Trumpin päätös vähentää Yhdysvaltojen Saksassa olevia sotilasjoukkoja, on herättänyt huolta ja hämmennystä euroatlantistien ja Nato-intoilijoiden keskuudessa.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas yritti jo lieventää pelkoja mainitsemalla, ettei Saksa ole vielä saanut virallista ilmoitusta asiasta. Saksan hallituksen transatlanttisten suhteiden koordinaattori Peter Beyer on antanut ymmärtää, että amerikkalaisjoukkoja vähentämällä Trump polttaa ”transatlanttisia siltoja”.

Jos Trumpin määräys astuu voimaan, Saksaan jää vielä noin 25 000 amerikkalaissotilasta. Joukkojen vähentäminen on kuitenkin merkki muutoksesta, joka on tuskin enää pysäytettävissä. Koska toisen maailmansodan jälkeen rakennettu länsikeskeinen järjestys on päättymässä, on luonnollista, että sen instituutioita ja järjestelmiä puretaan ja uudelleenjärjestellään.

Yhdysvaltojen armeijan Euroopan-joukkojen entinen komentaja Frederick Hodges tosin paljasti kommentillaan New York Timesille, mistä amerikkalaissotilaiden läsnäolo Saksassa ja muualla Euroopassa johtuu. ”Syy ei ole se, että suojelisimme saksalaisia, vaan tarkoituksena on palvella omaa etuamme”, Hodges ilmaisee asian suoraan. Trumpin päätös sotii siis Yhdysvaltojen tähänastista ulkopoliittista strategiaa vastaan.

Venäjä-vastaiset sotahaukat ovat kummissaan. Trumpin suunnitelma huolestuttaa tiettyjä tahoja myös Suomessa. Kokoomuslainen eliitti on hivuttanut vuosi vuodelta Suomea sotilasliiton kylkeen ja nyt Naton johtomaa onkin tekemässä aivan päinvastaisia suunnitelmia. Jos Yhdysvallat supistaa joukkojensa määrää Euroopassa, tämän katsotaan olevan hyväksi Venäjän intresseille.

Trumpin presidenttikaudella Yhdysvaltojen joukkoja on haluttu vähentää ympäri maailmaa. Trump on syyttänyt muita Nato-maita liian pienestä osallistumisesta puolustusmenoihin. Erityisesti Saksa tuntuu kismittävän Trumpin hallintoa, sillä Saksa ostaa öljyä ja maakaasua Venäjältä, eikä Yhdysvalloista, kuten esimerkiksi Puola tekee.

Euroopan unionin puitteissa on myös puhuttu yhteisestä puolustuksesta liittovaltiokehitystä silmällä pitäen. Ranskan presidentti Emmanuel Macronin mielestä Yhdysvaltoihin ei kannata enää liiaksi nojata. Euroopan maiden ja Venäjän synergiaeduista pitäisikin puhua julkisuudessa enemmän, mutta lännen hybridisotakoneisto tekee tämän vaikeaksi.

Trumpin Nato-linjaukset ja joukkojen siirrot voivat johtua osittain myös siitä, että Yhdysvallat yrittää yhä saada Venäjää puolelleen. Kiinan nousu huolestuttaa Yhdysvaltoja ja asialle on tehtävä jotain. Trump on myös esittänyt, että Venäjä otettaisiin taas mukaan G8-maiden ryhmään. Trumpin lausunnot ovat toki usein ristiriitaisia; aiemmin hän on syyttänyt Euroopan maiden, kuten Saksan, olevan ”Venäjän taskussa”.

Kreml on ennenkin joutunut Washingtonin ja länsivaltojen pettämäksi, joten strategisesta kumppanuudesta Kiinan kanssa tuskin luovutaan väistyvän amerikkalaishegemonin eduksi. Yhteistyö Kiinan kanssa ei ole kaikille ykkösvaihtoehto Moskovassakaan, joten Venäjällä on yhä halua lähentyä Euroopan kanssa. Myös Kiina pyrkii lähentämään suhdettaan Brysseliin ja euromaihin.

Yhdysvallat lupasi Saksan jälleenyhdistämisen aikoihin, että sotilasliitto Nato ei laajene Saksasta enemmän itään. Washington piti kuitenkin kaikki optiot auki ja kun Itä-Euroopan entiset kommunistimaat halusivat tulla lännen miehittämiksi, ei romahtavasta Neuvostoliitosta ollut tätä suuntausta estämään. Loppu onkin historiaa, mutta nyt uusi geopoliittinen lehti on avautumassa.

Valko-Venäjällä on yritetty järjestää mielenosoituksia siitä lähtien, kun presidentti Aleksandr Lukašenko ilmoitti hakevansa kuudennelle kaudelleen maan johtoon.

Valko-Venäjän johtaja sanoi aiemmin viikolla, että virkavalta tulee kieltämään mielenosoitukset, kunnes vaalit on pidetty. Ulkopuolisten tahojen vaikuttamisyrityksiä ei tulla hyväksymään.

”Me emme tule koskaan sallimaan maamme epävakauttamista”, Lukašenko sanoi. ”Me emme halua mitään värivallankumouksia tänne”, hän lisäsi, viitaten Balkanin maihin ja maailmanlaajuisesti levinneisiin, lännen tiedustelupalvelujen käynnistämiin vallanvaihto-operaatioihin 2000-luvun alkupuolella.

Lukašenko on hallinnut entistä neuvostotasavaltaa jo kahdenkymmenen viiden vuoden ajan. Lännen mediassa häntä on usein kutsuttu ”Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi”. En tiedä, millaista on elää yksinvaltiaan hallitsemalla Valko-Venäjällä, mutta tietyllä tavalla Lukašenkon illiberalismi on virkistävää läntisen lumedemokratian ja poliittisen korrektiuden keskellä.

Lukašenko hakee siis jatkoa presidenttiydelleen kuudetta kertaa elokuun 9. päivänä. Vuoden 2004 kansanäänestys kumosi presidentin toimikausien rajoitukset. Lukašenkon vastustajat sanovat, ettei hän saisi enää osallistua vaaleihin. Lukašenko puolestaan on kutsunut oppositiovoimia ”rikollisjoukoksi”.

Lukašenkon mielestä Armenian tai Ukrainan tapaisia, istuvan hallituksen syrjäyttäviä ”vallankumouksia”, ei tulla näkemään Valko-Venäjällä. Presidentti sivuutti myös sen mahdollisuuden, että valtion johtoon nousisi joku päivä nainen. ”Me valitsemme presidentiksi miehen”, Lukašenko sanoi väkijoukolle puhuessaan.

Valko-Venäjä on harvoja maita, jotka eivät ole rajoittaneet julkista elämää koronavirukseen vedoten. Lukašenkon mielestä koronapelottelulla on edistetty massapsykoosia, johon tepsii vain ”raitis ilma ja työnteko”. Tämä on valtavirrasta poikkeava näkemys, jota länsimaissa pidetään vastuuttomana kansalaisten vaarantamisena. Mutta entäpä jos Lukašenko onkin oikeassa?

Valko-Venäjällä on kaikesta huolimatta yhteyksiä Eurooppaan. Unkarin pääministeri Viktor Orbán teki juuri ensimmäisen valtiovierailunsa Valko-Venäjälle. Lukašenkon mukaan Unkari on Euroopan unionin maista Valko-Venäjälle läheisin. ”Unkari ymmärtää meitä ja auttaa kehittämään suhteitamme Euroopan unioniin toisin kuin mikään muu taho”, Lukašenko kehui.

Lukašenko kiitteli Orbánia vierailun johdosta, viitaten korona-ajan rajoituksiin. ”Tässä näennäisen monimutkaisessa psykologisessa ja medikaalisessa tilanteessa, jota pandemiaksi kutsutaan, on hienoa, että voimme yhdessä murtaa kansainvälisen karanteenin ja elvyttää keskinäistä kanssakäymistämme”, Valko-Venäjän vahva mies muotoili.

New Yorkissa on ihmetelty pienlentokoneita, jotka ovat lennättäneet taivaalla bannereita, joissa onnitellaan ”uuden Kiinan liittovaltion” syntyä.

Julkisuustempun takana ovat Donald Trumpin entinen strategiapäällikkö Steve Bannon ja Yhdysvaltoihin paennut kiinalaismiljardööri Guo Wengui.

Youtubessa on pyörinyt myös videonpätkä, jossa Bannon ja Guo näyttävät seisovan keinuvan veneen kannella New Yorkin lahdella vapaudenpatsas taustallaan. Amerikkalaislehtien mukaan amatöörimäinen produktio herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

”Tästä päivästä lähtien Kiinan kommunistinen puolue ei enää edusta Kiinan laillista hallitusta”, miljardööri Guo uhoaa kameran edessä. ”Olen täällä kertomassa kaikille rauhaa, laillisuutta ja humanitaarisuutta rakastaville, että me aiomme tehdä kertaheitolla lopun kommunistisesta puolueesta”, hän jatkaa.

Amerikkalaistunut miljardööri Guo jätti kotimaansa vuonna 2014 häntä koskevien paljastusten jälkeen. Kiinalaislähteiden mukaan Guo oli syyllistynyt lukuisiin talousrikoksiin ja muihin väärinkäytöksiin. Luksuselämää New Yorkissa viettävä liikemies haluaa, että valta Kiinassa vaihdetaan. Tilalle pitäisi saada tietenkin läntistä ”vapautta ja demokratiaa”.

Viime aikoina tämä korruptiosta syytetty Kiina-kriitikko on pyrkinyt levittämään salaliittoteoriaa, jonka mukaan koronavirus olisi peräisin kiinalaislaboratoriosta. Ei liene ihme, että Guo on kertonut arvostavansa presidentti Trumpia. Useita kiinteistöjä omistava Guo on myös Trumpin Mar-a-Lagon golf-klubin jäsen.

Videolla Trumpin entinen neuvonantaja Bannon hokee Guon kanssa iskulausetta, ”alas Kiinan kommunistinen puolue”, jonka jälkeen Guo intoutuu suutelemaan Bannonia poskelle. Myöhemmin Guo myös allekirjoittaa ”uuden Kiinan” julistuksen omalla verellään.

Bannon syyttää Kiinaa ”Hongkongissa aiheuttamastaan verilöylystä” ja ”koronaviruksen vapauttamisesta maailmaan”. Bannonin mukaan kyseessä on ”kommunistivirus”, ”biologinen isku vapaan maailman maita vastaan”. ”Kiinan kommunistinen puolue on rikollisjärjestö”, Bannon puhkuu. Jo aiemmin Bannon on möläyttänyt Kiinan olevan ”tällä hetkellä kuin Saksa 1930-luvulla”.

Bannonin ja Guon projekti jäänee surkuhupaisan kuriositeetin tasolle, aivan kuten Bannonin taannoiset yritykset toimia eurooppalaisten oikeistopopulistien taustapiruna. Bannon haluaisi amerikkalaisen hegemonian jatkuvan ja toimii niin idässä kuin lännessä vain tätä asiaa ajaen.

Guo Wenguita on jo kutsuttu ”Juan Guaidó kakkoseksi”. Guaidó on vallankaappausyrityksessä epäonnistunut CIA:n kätyri, joka julistautui vuosi sitten Venezuelan presidentiksi. Tosin Guaidón ”presidenttiyden” tunnustivat useat Yhdysvaltojen vasallimaat. Hämäräperäinen liikemies Guo (joka tunnetaan myös nimellä ”Miles Kwok”) tuskin saa edes vastaavaa roolia.

Paul Craig Roberts on kommentoinut George Floydin kuolemaan johtanutta tapausta sekä viime aikojen levottomuuksia.

Roberts on ilahtunut siitä, että tällä kertaa rikokseen syyllistynyt poliisi on pidätetty, eikä häntä ole suojeltu esimiestensä taholta. Robertsin mielestä poliisin väkivaltaisuutta väestöä kohtaan ei tule enää hyväksyä. Viranomaisten on käsitettävä, että muiden tavoin, poliisit on saatettava vastuuseen teoistaan.

Aikaisemmin mielenosoitukset ovat leimahtaneet usein siksi, että ylilyönteihin syyllistyneet virkavallan edustajat eivät ole joutuneet vastuuseen teoistaan, Roberts arvioi. Tällä kertaa rikokseen syyllistynyt poliisi joutuu vastuuseen teostaan, mutta siitä huolimatta mielenosoitukset ovat jatkuneet.

Ymmärrettävän protestoinnin lisäksi Yhdysvalloissa on ilmennyt selvästi järjestäytynyttä väkivaltaa, ryöstelyä ja vandalismia, joka ei ole rajoittunut vain Minneapolisiin, vaan on levinnyt kuin koordinoidusti muihinkin amerikkalaiskaupunkeihin, kauas Minnesotan osavaltiosta.

Videotallenteet ovat myös paljastaneet, että mielenosoituspaikoille oli toimitettu etukäteen tiiliä. Kuka toimitti tiilet, joiden heittelijät muuttivat mielenilmaukset vaarallisiksi rettelöiksi? Roberts arvelee, että väkivallan taustalla on Antifa. Osa mustista johtajista on tuominnut väkivallan; moni väkivallaton mielenosoittaja tuntee nyt tulleensa ääriainesten hyväksikäyttämäksi.

Antifan väkivalta on loogista seurausta identiteettipolitiikasta. Roberts pelkää, ettei monikulttuurinen, etnisesti kirjava yhteiskunta voi säilyä, jos kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta syytetään automaattisesti ”rasismia”. George Floydin murhan yhdistäminen rasismiin on Robertsin mielestä ”tietyn agendan mukaista vääristelyä, jota lehdistö, valkoiset liberaalit ja demokraatit ajavat”.

Roberts kehottaa ajattelemaan asiaa tarkemmin. Onko kyseessä rasismi, kun poliisi teloo tai murhaa valkoisia? Jos ei ole, miksi poliisin mustiin kohdistama väkivalta olisi sitten kategorisesti rasistista? Poliisin liiallinen voimankäyttö ei rajoitu vain mustiin amerikkalaisiin. Virallisen tutkimustiedon mukaan poliisi tappaa ja brutalisoi enemmän valkoisia kuin mustia amerikkalaisia, Roberts väittää.

Valkoisiin amerikkalaisiin kohdistuva poliisiväkivalta ei ole yleisessä tiedossa, sillä eurooppalaistaustaiset amerikkalaiset eivät yleensä osoita joukolla mieltään yksittäisen ihmisen jouduttua poliisiväkivallan kohteeksi, Roberts selittää.

Media on myös hyvin valikoiva uutisoinnissaan ja pitää esillä erityisesti mustien kohtelua. Tästä seuraa, että mustat näkevät poliisiväkivallan rasismina jopa silloin, kun poliisit ovat itsekin värillisiä, Roberts hämmästelee. Tätä vinksahtanutta näkemystä lehdistö ja liberaalit pyrkivät vain vahvistamaan; tälläkin hetkellä amerikkalaismedia näyttää glorifioivan valkoisiin kohdistuvaa väkivaltaa ratkaisuna rasismiin.

Roberts nostaa esiin myös vähemmän tunnetun seikan. Amerikkalaispoliisit, Minneapolisin lainvartijat mukaan lukien, saavat täydennyskoulutusta israelilaisilta asiantuntijoilta. Israelissa polvi pidätetyn palestiinalaisen niskan päällä onkin yleinen näky. Robertsin mukaan on tunnettua, ettei Israelin hallitus pidä palestiinalaisten elämää juuri missään arvossa ja tämä näkyy myös poliisin käyttäytymisessä.

Juutalaisvaltion poliisikoulutuksessa painotetaan siviilien sijaan virkavallan omaa turvallisuutta. Roberts katsoo, että tällaista asennetta on iskostettu myös amerikkalaispoliiseihin, jotka syyllistyvät toistuvasti liialliseen voimankäyttöön esimerkiksi pidätystilanteissa.

Myös George W. Bushin ja Barack Obaman hallintojen aloittamalla poliisin militarisoinnilla on ollut vaikutuksensa. Poliisivoimilla on käytössään sotilailta tuttuja taisteluvarusteita ja rynnäkkökivääreitä. Tällaiseen ratkaisuun päädyttiin oletetun islamistisen terrorismin uhan vuoksi, joka on sittemmin osoittautunut liioitelluksi. Robertsista se on luonut poliiseille vääristyneen ja aggressiivisen machoasenteen, jossa kansalaiset nähdään vihollisina.

Rasismisyytöksillä peitellään poliisiväkivallan todellisia syitä. Robertsin mielestä mustien johtajien tulisi aloittaa tutkinta poliisin militarisoinnista ja israelilaisten johtamista koulutusjaksoista. He voisivat tutkia tarkemmin myös äärivasemmistolaista Antifa-verkostoa, ryhmien rahoitusta ja taustavaikuttajia.

Roberts tiedostaa, että jos valkoiset amerikkalaiset yrittäisivät vaatia tällaisia tutkimuksia, heidät sivuutettaisiin ”rasisteina, valkoisen ylivallan kannattajina ja antisemiitteinä”. Tämän vuoksi juuri mustien amerikkalaisten tulisi tehdä tutkintapyyntöjä asiassa.

Mustien johtajien tulisi myös rehellisesti tarkastella rikoksista syytettyjen käyttäytymistä. Jokaisessa etnisessä ryhmässä on rikollisia, Roberts painottaa. Rasismi ei ole keskeinen motiivi poliisiväkivallassa eikä pakkomielle yhdistää kaikki epäoikeudenmukaisuudet rasismiin johda mihinkään. Valitettavasti rasismin varjolla ajetaan tiettyä agendaa, mikä tekee puuttumisen poliisin toimintaan sekä etnisiin jännitteisiin vaikeaksi.

Jos mustat johtajat olisivat asiassa aloitteellisia ja päättäväisiä, he voisivat Robertsin mielestä toteuttaa joukon tarvittavia uudistuksia amerikkalaispoliisien koulutuksessa ja toiminnassa. Aito pyrkimys puuttua väkivallan todellisiin syihin lisäisi hyvää tahtoa ihmisten kesken ja synnyttäisi yhtenäisemmän kansakunnan. Tämä olisi oikea asia ajettavaksi, Roberts visioi.

Kaikki odottivat presidentti Trumpin hyökkäävän aggressiivisesti Kiinaa vastaan Hongkongin uuteen turvallisuuslakiin vedoten.

Trump on uhannut Kiinan ja Hongkongin viranomaisia pakotteilla, mutta vielä ei ole selvää, millaisista pakotteista olisi kyse. Trumpilla on tällä hetkellä täysi työ suitsia oman maansa sisäisiä levottomuuksia. Washington on liekeissä ja Amerikan suurvaltastatus on kokenut jälleen uuden arvovaltatappion.

Yhdysvallat on katkaissut suhteensa Maailman terveysjärjestöön. Jotain ulkopuolista tahoa täytyi syyttää Yhdysvaltojen huonosta koronakriisin hoidosta ja YK:n alainen järjestö sopi hyvin Trumpin kohteeksi näin vaalivuonna. Trumpin suhtautuminen kansainvälisiin instituutioihin on ollut nuivaa jo aiemmin, sillä hän kokee, ettei Yhdysvallat saa tarpeeksi vastinetta rahoitukselleen.

Kiina on puolestaan päättänyt, että uuden koronaviruksen alkuperä selvitetään tieteellisesti. Mitään peittelyä asian suhteen ei suvaita, sanoo Kiinan pääministeri Li Keqiang. Peking hyväksyy myös riippumattoman tutkimuksen tekemisen siitä, miten hyvin tai huonosti Maailman terveysjärjestö on hoitanut koronakriisiä.

Pepe Escobarin mukaan Kiina pyrkii näin osoittamaan, ettei se suvaitse ”kylmän sodan mentaliteettia” ja toivoo Kiinan ja Yhdysvaltojen vielä joskus kykenevän rakentavaan yhteistyöhön. Pääministeri Lin mukaan maiden väliset suhteet voivat olla joko ”molempia osapuolia hyödyttäviä tai molempia vahingoittavia”.

EU ei ole yhtä Kiinan-vastainen kuin Yhdysvallat. Liittokansleri Angela Merkel on suhtautunut luottavaisesti Kiinan ja Euroopan välisten suhteiden kehittymiseen. Myös EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Josep Borrellin huomiot ”Amerikka-johtoisen maailmanjärjestyksen lopusta ja aasialaisen vuosisadan alkamisesta” ovat huomionarvoisia.

Escobarin mielestä tasainen huhujen ja virallisten lausuntojen virta Frankfurtista, Berliinistä, Brysselistä ja Pariisista vahvistaa sen, että Kiina ja Itä-Aasia ovat nousemassa EU:n tärkeimmiksi kauppakumppaneiksi. Tuleeko Euroopasta ”euraasialainen”? Siitä ei Trumpin tiimi saati ”syvän valtion” establismentti tule pitämään.

Kiina on myös muuttanut strategiaansa uudella, offensiivisemmalla diplomatialla. Ulkoministeri Wang Yi jo totesi Yhdysvaltojen haluavan ”uuden kylmän sodan”. Kiinan demonisoinnille ei hänen mielestään ole perusteita, mutta Peking ei tule alistumaan Yhdysvaltojen kiristykselle ja uhkailulle. Uuden polven kiinalaisdiplomaatteja onkin kutsuttu ”susisotureiksi” suositun kiinalaisen toimintaelokuvan mukaisesti.

”Susisoturi”-teema tulee jatkumaan Pekingin ulkopolitiikassa, Escobar sanoo. Kuten kiinalaiskenraali Qiao Liang asian ilmaisi, ”jos Kiinan täytyy tanssia susien kanssa, sen kannattaa ainakin määrätä askelrytmistä”. Tämä sopii Hongkongin kysymykseen sekä suhtautumiseen lännen rahoittamiin aktivistiryhmiin, jotka yrittävät epävakauttaa aluetta.

Kiinalaisen Global Times-lehden päätoimittaja Hu Xijing on sanonut suoraan, että uusi turvallisuuslakiuudistus oli ”kuolinisku amerikkalaiselle interventiolle Hongkongissa”. Myös itsehallintoalueen yrittäjät haluavat palata normaaliin päiväjärjestykseen, joten ”mustan blokin” demokratia-aktivisteilla ei ole kaupungissa niin suurta kannattajakuntaa, kuin länsimedia usein antaa ymmärtää.

Yhdysvaltojen ulkoministeriö on joka tapauksessa jo täydessä hybridisotamoodissa ja luomassa narratiivia ”sivilisaatioiden yhteentörmäykselle”. Ulkoministeri Mike Pompeo on jo uhkaillut ”viiden silmän maita” (eli Australiaa, Britanniaa, Kanadaa ja Uutta-Seelantia) ja muitakin vasalleja vakavilla seurauksilla, elleivät nämä vetäydy yhteistyöstä Huawein sekä Kiinan Vyö ja tie-hankkeen kanssa.

Myös Trumpin uudessa presidentinvaalikampanjassa Kiina on keskeisessä asemassa. Republikaaneille on lähetetty 57-sivun muistio aiheesta, jossa kerrotaan Kiinaa vastaan suunnatusta hybridisodasta, propagandasta ja informaatio- ja kybersodan teknologioista. Asenne ilmenee jo kentällä; esimerkiksi republikaanisenaattori Marsha Blackburn on julistanut Kiinan olevan osa ”uutta pahan akselia”.

Kaikkien Kiinan-vastaisten amerikkalaistoimijoiden tavoitteena on Kiinan talouden kurjistaminen keinolla millä hyvänsä. Näin rampautettaisiin myös euraasialainen integraatioprosessi, jonka kolme keskeisintä toimijaa, Kiina, Venäjä ja Iran, on myös määritelty suurimmiksi uhiksi Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle.

Escobarin mielestä Peking on tähän asti toistuvasti aliarvioinut Amerikan ”syvän valtion” pakkomielteen säilyttää globaali johtoasemansa. Jokainen brzezinskiläinen peliliike geopolitiikan suurella shakkilaudalla keskittyy kahteen päämäärään: Venäjän ja Kiinan pyrkimysten torppaamiseen.

Yhdysvallat on ”kaaoksen imperiumi”, jossa plutokratia projisoi omaa sisäistä hajaannustilaansa muuhun maailmaan. Vasta nyt kuolemanvakava peli alkaa ja myös ydinasepelote on kuvassa mukana. Trumpin hallinnossa on keskusteltu uuden ydinkokeen suorittamisesta kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen. Amerikkalaisaseistus on suunnattu euraasialaisia kilpailijoita vastaan.

Escobarin mielestä olisi liikaa vaadittu, että Trumpin tiimi oppisi jotain Vyö ja tie-hankkeen gramscilaisesta tarkastelusta, joka osoittaa että ”kiinalainen unelma”, tuo kungfutselainen versio lännen talousajattelusta, heijastaa Kiinan kehitystä maailmantalouden ydintuotantoalueeksi olemassa olevia globaaleja rakenteita hyödyntäen.

Trumpin tiimi on äänekkäästi ilmoittanut omasta Kiinan-vastaisesta strategiastaan. Escobar arvioi, että voimme odottaa Kiinalta sarjaa hiljaisia, Sunzin sodankäynnin oppien mukaisia vastaiskuja.

Yhdysvaltojen Minneapolisissa afroamerikkalaisen George Floydin kuoleman johdosta puhjenneet levottomuudet ovat jatkuneet jo useita päiviä.

Protestit ovat levinneet muihinkin kaupunkeihin. Washingtonissa poliisi ampui kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja yli tuhannen hengen väkijoukkoon, joka oli kokoontunut Valkoisen talon liepeille osoittamaan mieltään.

Kaaoksen keskellä poliittinen opportunismi nostaa päätään: nyt jotkut amerikkalaispoliitikot ja uutistoimistot ovat keksineet, että syyllinen poliisiväkivallan synnyttämiin mellakoihin onkin Putinin johtama Venäjä (en ihmettelisi, jos kuulisimme vielä syytöksiä Kiinankin roolista).

Amerikan liberaali eliitti, joka ei ole vieläkään päässyt yli vuoden 2016 presidentinvaalien lopputuloksesta, jatkaa epätoivoisesti narratiiviaan Venäjän yrityksistä vaikuttaa amerikkalaiseen politiikkaan ja yhteiskuntaan. Jopa Minneapolisin tapahtumia yritetään liittää osaksi Trump-Venäjä-salaliittoteoriaa.

Amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten mukaan Venäjä yrittää kiristää etnisiä jännitteitä ja kylvää kaaosta väkivaltaisten äärioikeistolaisryhmien avulla Yhdysvaltojen presidentinvaalien alla. Kyseessä on siis taas kerran Putinin salajuoni, joka pyrkii tuhoamaan länsimaisen sivilisaation rippeetkin edistäessään Venäjän valtapyrkimyksiä.

Global Policy-instituutin vanhempi tutkija George Szamuely arvelee, että mellakoiksi muuttuneet mielenosoitukset saattavat hyödyttää presidentti Trumpia poliittisesti, sillä hänen laillaan useimmat amerikkalaiset vaativat lain ja järjestyksen palauttamista Minneapolisiin ja muualle Amerikkaan.

Politiikan tutkija ja toimittaja Andre Vltchek puolestaan kiinnittää huomiota amerikkalaisen establismentin räikeään kaksoisstandardiin tämän saarnatessa muulle maailmalle ihmisoikeuksista. Esimerkiksi hän ottaa Hongkongin ”demokratia-aktivistit”, joiden riehumista Washington tukee.

”Yhdysvallat on valmis asettamaan Kiinalle sanktioita Hongkongin mielenosoittajien kohtelusta, mikä on paljon lievempää, kuin mitä me tällä hetkellä näemme Minneapolisissa ja muissa osissa Yhdysvaltoja”, Vltchek vertailee. Armeijan kansalliskaarti on tullut paikallisen poliisin tueksi sotatannerta muistuttavassa Minnesotan osavaltion kaupungissa.

Alun perin tiedotusvälineet vähättelivät mellakoitsijoiden aiheuttamia tuhoja, mutta sittemmin taktiikkaa on vaihdettu. Esimerkiksi CNN-uutiskanavalla kansallisen kaupunkiliiton puheenjohtaja ja New Orleansin entinen pormestari Marc Morial väitti pokkana, että ”venäläiset agentit” ja ”valkoisen ylivallan kannattajat” lietsovat Minneapolisin levottomuuksia.

Samansuuntaisia näkemyksiä on esittänyt Minnesotan kuvernööri Tim Walz, jonka mielestä ”ulkomaiset tahot” ja ”kotoperäiset ääriainekset” pyrkivät manipuloimaan protesteja ja epävakauttamaan Yhdysvaltoja. Trump taas on syyttänyt levottomuuksista äärivasemmistolaista Antifa-liikettä, jonka hän luokittelee ”terroristijärjestöksi”.

Venäjä ei tietenkään ole vastuussa Yhdysvaltojen sisäisistä ongelmista. Etniset jännitteet ja poliisin kovat otteet olivat arkipäivää Yhdysvalloissa jo kauan ennen kuin liberaali establismentti päätti ryhtyä syyttämään Kremliä jokaisesta poliittisesta ahdingosta, johon Yhdysvallat oli itse ajautunut. Koronakriisistä siirryttiin Yhdysvalloissa näyttävästi uuteen hätätilaan.