Intiasta on tulossa Yhdysvaltojen satelliittivaltio. Tämän seurauksena Intia tulee menettämään itsemääräämisoikeuttaan niin talouden kuin ulkopolitiikankin sektoreilla, väittää Chris Kanthan.

Yhdysvaltojen kaltainen suurvalta pyrkii pitämään potentiaaliset vertaisensa heikkoina. Kun yhdestä kilpailevasta vallasta tulee liian vahva, sitä vastaan hyökätään armottomasti. Tämä on geopoliittista ja geoekonomista peliä, josta löytyy Kanthanin mukaan useita varoittavia esimerkkejä.

Kun Venäjän bruttokansantuote kasvoi merkittävästi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana, Yhdysvallat puuttui asiaan. Luotiin ongelmia Ukrainassa, saatiin öljyn hinta laskemaan, hyökättiin ruplaa vastaan ja kuritettiin Venäjää mittavilla talouspakotteilla. Yhdysvallat sai Saksan johtaman EU:n mukaan Venäjän-vastaisiin toimiinsa ja teki näin selvää kahdesta potentiaalisesta kilpailijasta samalla kertaa.

1980-luvulla Japani joutui vastaavanlaisen hyökkäyksen kohteeksi, kun japanilainen auto- ja puolijohdeteollisuus alkoivat haastaa Yhdysvaltoja. Propaganda- ja painostusarsenaali valjastettiin Japania vastaan. Lopputuloksena Japanin puolijohdesektori kuoli ja japanilaiset autonvalmistajat kiristettiin siirtämään tuotantonsa Yhdysvaltoihin. Kanthan arvioi, ettei Japani ole kunnolla toipunut tapahtuneesta.

Kun kiinalainen telejätti ZTE julisti helmikuussa 2018 5G-aikakauden alkaneeksi, Yhdysvallat asetti ZTE:lle poliittisilla verukkeilla ankaria pakotteita jo parin kuukauden sisällä. Yhtiö joutui maksamaan Yhdysvalloille jättikorvauksia ja sen toimintaa tarkkailemaan asetettiin amerikkalaisten valitsema valvontaryhmä.

Vuodesta 2017 saakka monet kiinalaisyritykset, Huawei etunenässä, ovat saaneet tuta samanlaisia hyökkäyksiä toimintaansa kohtaan, Kanthan muistuttaa. Tämä johtuu vain siitä, että Kiina on vahvistunut taloudellisesti. Ostovoimassa Kiina ylitti Yhdysvallat jo vuonna 2014 ja vuoteen 2030 mennessä Kiinasta tulee todennäköisesti maailman suurin talous.

Kiinan-vastaisessa sodassaan Yhdysvallat on sittemmin valinnut Intian apurikseen, koska perinteiset vasallit, kuten Japani, Etelä-Korea, Filippiinit, Thaimaa ja Malesia, eivät ole osoittaneet erityistä halukkuutta osallistua tähän kolmannen maailmansodan valmisteluun. Yhdysvallat on valmistellut Intiaa rooliinsa jo pitkään.

Kanthan selventää, millainen Intian faustilainen sopimus amerikkalaisen paholaisen kanssa oikein on.  Yhdysvallat avasi työmarkkinansa intialaisille ja Intia avasi taloutensa Yhdysvalloille. Molemmissa tapauksissa vain Yhdysvallat on selviytynyt voittajaksi: se on vienyt parhaimmiston Intian työvoimasta ja saanut vapaan pääsyn 1,3 miljardin kuluttajan markkinoille. Intiasta on kehittynyt myös geopoliittinen vasallivaltio.

”Demokratia” ja ”vapaat markkinat” ovat tuttuja läntisiä iskulauseita. Yhdysvallat ei ole kuitenkaan yrittänyt viedä demokratiaa esimerkiksi Saudi-Arabiaan, sillä se voisi osoittautua vaaralliseksi. ”Mitäpä jos vaaleilla valittu, populistinen saudijohtaja vallan kahvaan päästyään potkisi amerikkalaisjoukot pois maasta ja ryhtyisi myymään öljyä juaneissa? Sehän merkitsisi loppua Yhdysvaltojen hegemonialle”, Kanthan toteaa.

”Vapaat markkinat” oli suosittu tunnuslause, mutta sitten Kiina alkoi edistymään pelissä. Nyt Yhdysvallat pitääkin protektionismista ja suorastaan vihaa Maailman kauppajärjestöä, jota se oli itse perustamassa. ”Kun Walmart ostaa suositun intialaisen FlipKart-startupin, kauppaa ylistetään esimerkkinä vapaasta markkinataloudesta. Mutta voisiko intialainen FlipKart ostaa amerikkalaisen Walmartin? Ei tietenkään”, Kanthan tyrmää.

Yhdysvallat on varmistanut, että sillä on tarpeeksi sananvaltaa Intian pankkimaailmassa ja liike-elämässä, jotta intialaisia vastineita Intelille, Microsoftille, Ciscolle, Googlelle, Facebookille, Amazonille, sekä muille yrityksille ei pääse syntymään.

Kun verrataan Intiaa Kiinaan, joka kilpailee Yhdysvaltojen kanssa teknologian, kaupankäynnin ja talouden osa-alueilla, Intialla on vain seitsemän yritystä maailman viidensadan suurimman yrityksen joukossa, kun taas kiinalaisia yhtiöitä on Global Fortune 500-listalla jo satakaksikymmentä, Kanthan laskeskelee.

Vaikka Kiina ja Intia olivat vielä 1990-luvun alussa samalla viivalla monessa suhteessa, tänä päivänä Kiina lyö Intian kaikilla mittareilla taloudesta tieteeseen ja teknologiaan. Mistä moinen ero, Kanthan kysyy. Intia ja Kiina ovat molemmat avautuneet ulkomaailmalle, mutta eri tavoin: Kiina suojelee omaa suvereeniuttaan, kun taas Intia on Kanthanin mielestä mennyt sokkona mukaan itselleen epäedullisiin ”uudistuksiin”.

Kanthan esittää, että pitääkseen valtion otteessaan, on hallittava maan kahdeksaa keskeisintä instituutiota tai sektoria: taloutta, liike-elämää, mediaa, teknologiaa, politiikkaa, armeijaa, maataloutta ja luonnonvaroja. Kun katsotaan Intiaa, voidaan nähdä Yhdysvaltojen dominanssi kaikilla näillä sektoreilla.

Intian mediaa ja sosiaalisen median trolleja seuratessa käy selväksi, että intialaiset on aivopesty vihaamaan Kiinaa. Intialaiset kuitenkin unohtavat, kuinka helposti Yhdysvallat tekee vasalleistaan vihollisia ja päinvastoin. Tämä on kylmän laskelmoivaa politiikkaa, jota ei aina ymmärretä, mikäli asioihin suhtaudutaan tunnepohjaisesti, Kanthan selittää.

Vuosina 1947-1992, Yhdysvallat tuki Pakistania ja vastusti usein Intiaa. Kiistellyn Kashmirin jihadistit saivat 1980-luvulla käyttöönsä amerikkalaisia aseita, joilla taistella hinduja vastaan. Osama Bin Laden oli myös amerikkalaisten suosiossa, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, Yhdysvallat välittömästi dumppasi Pakistanin ja Afganistanin.

Vuonna 1972 Yhdysvallat liennytti suhteitaan Kiinaan taistellessaan Neuvostoliittoa vastaan. Tuota strategista vaihetta kesti viileistä väleistä huolimatta nelisenkymmentä vuotta. Sitten Yhdysvallat Barack Obaman johdolla ryhtyi keskittämään ulkopoliittista painopistettään Aasiaan pysäyttääkseen Kiinan nousun globaaliksi suurvallaksi.

1970- ja 1980-luvuilla Irakin itsevaltias Saddam Hussein oli Amerikan ystävä ja likaisen työn tekijä hyökkäyksessä lännen hegemoniaa vastustavaa Irania vastaan. Kymmenen brutaalin sotavuoden jälkeen, Saddamista tuli Yhdysvalloille tarpeeton ja Irak joutui itse Yhdysvaltojen runtelun kohteeksi.

Vuodesta 2011 alkaen Yhdysvallat on aseistanut Al-Qaidaa, Isisin jihadisteja sekä kurdeja sodassa Assadin Syyriaa vastaan. Kaikki on ollut Yhdysvalloille sallittua sodassa ja geopolitiikassa. Kuten Yhdysvaltojen ulkoministeri, entinen CIA:n päämies Mike Pompeo, avoimesti kehuskeli, ”me valehtelimme, huijasimme ja varastimme”. Mitään ylevää moraalia Yhdysvaltojen toimissa ei ole, vaan kyse on vain länttä hallitsevan eliitin etujen ajamisesta.

Intian ei tulisi olla Kiinan vihollinen, Kanthan tuumii. Olen samoilla linjoilla: maiden välinen rajaselkkaus, joka johti kuolonuhreihin niin Intian kuin Kiinankin puolella, tulee kuin onnenpotkuna Yhdysvaltojen kiihtyvälle sodalle Kiinaa vastaan, johon jokainen Washingtonin vasalli joutuu tavalla tai toisella mukaan. Suomalainen valtamedia on lännen hybridisodankäynnin etulinjassa: Yle käyttää jo termiä ”Kiina-mielinen” negatiivisessa merkityksessä.

Kahden vuosituhannen ajan, Kiina ja Intia olivat maailman suurimpia talousmahteja. Tuona aikana ne eivät kuitenkaan kertaakaan sotineet keskenään, Kanthan painottaa. ”Jos Intia toimisi fiksusti, se yrittäisi pysyä hyvissä väleissä Yhdysvaltojen kanssa, mutta samaan aikaan hyödyntäisi Kiinan apua ja solmisi rauhan myös Pakistanin kanssa. Tämä olisi viisasta ja Nobelin rauhanpalkinnon arvoista toimintaa”, hän ehdottaa.

Intian kannattaisi jäädyttää rajariidat vuosiksi eteenpäin ja keskittyä talouskasvuun, kaupankäyntiin ja rauhan edistämiseen alueella. Intiaa ei hyödytä ryhtyä välikappaleeksi Yhdysvaltojen hajota ja hallitse-pelissä. Jos Intia saisi halpaa öljyä ja kaasua Keski-Aasiasta Pakistanin kautta, se ratkaisisi Intian energiaongelmat, Kanthan esittää.

Intia ja Kiina voisivat tehdä muutakin yhteistyötä ja tarvittaessa kilpailla keskenään terveellä tavalla. Intian ei kuitenkaan kannata ryhtyä pelinappulaksi tuhoisassa sodassa, jossa Yhdysvallat yrittää tuhota \”aasialaisen tulevaisuuden\” jo alkumetreillä.