Alexander Markovics

\”Moninapaisen maailman nousu merkitsee geopoliittista vallankumousta. Se ei osoita ainoastaan paradigmasiirtymää Yhdysvaltojen ohimenevästä unipolaarisesta hetkestä, vaan päättää myös koko länsimaisen hegemonian ajanjakson\”, sanoo itävaltalainen Alexander Markovics puheessaan kansainvälisen Chișinău-foorumin konferenssissa Moldovassa.

Nykyinen moninapaistumisen prosessi suosii \”erilaisia sivilisaatioita ja vastustaa globalisaation liberalistista projektia\”, Markovics aloittaa. Siinä missä finanssieliitin edustama globalisaatio yrittää yhdenmukaistaa maailman yhden ajatussuunnan ja järjestelmän alle, moninapaisen maailman puolustajat tunnustavat erilaisten poliittisten järjestelmien, ideologioiden ja sivilisaatioiden olemassaolon oikeuden.

Koska Yhdysvaltojen johtaman kansainvälisen järjestyksen aika on päättymässä, Markovics aiheellisesti kysyy, mikä on Euroopan asema tässä uudessa moninapaisessa maailmassa?

Nykyinen Eurooppa sijaitsee \”Yhdysvaltojen kiertoradalla\”. 70 vuotta kestäneen atlantismin ajan jälkeen, Eurooppa ei näytä pystyvän ajamaan omia geopoliittisia etujaan, Markovics toteaa. Vallitseva \”populistinen hetki\” on kuitenkin synnyttänyt liikkeitä, kuten Ranskan \”keltaliivit\” ja uudet puolueet kaikkialla Euroopassa, jotka ovat julistaneet sodan hallitsevia eliittejä vastaan.

Markovicsin mielestä populistisilta liikkeiltä ja puolueilta puuttuu johdonmukainen strategia ​​globalisaation ja liberalismin torjumiseksi. Globalistien hyökkäykset kohdistuvat eurooppalaisen sivilisaation ytimeen: kristinusko kirkkoineen on miltei hävitetty, perinteinen perhe on kyseenalaistettu \”sorron välineenä\” ja myös sukupuolten klassisia eroja vastaan hyökätään. Transhumanismi, eliitin suosima teknoideologia, on valmis eliminoimaan ihmisen itsensä \”yksilön\” tieltä, Markovics varoittaa.

Tämän vaaran yhteenvetona voidaan todeta, että liberalismi hyökkää samaan aikaan useilla rintamilla, mutta populistit ovat päättäneet taistella vain muutamilla, koska he eivät tunnu täysin ymmärtävän tämän taistelun tärkeyttä (ehkä he \”taistelevatkin\” vain oman urakehityksensä vuoksi, toim. huom.). Toistaiseksi he ovat kyseenalaistaneet vain tiettyjä liberaalin hegemonian näkökohtia, eivätkä ole huomioineet niistä muodostuvaa kokonaiskuvaa, Markovics arvioi.

Populistit vaativat massamaahanmuuton lopettamista, mutta eivät kyseenalaista esimerkiksi sotilasliitto Naton toimintaa, joka on vastuussa pakolaisaalloista ja kotien tuhoutumisesta ympäri maailmaa. Populistit ovat hiljaa ongelmallisesta kapitalismista, joka tuhoaa kulttuurit ja kristinuskon, mutta he tyytyvät huutamaan, \”älä islamisoi amerikkalaistumistamme\”, Markovics toteaa provosoiden.

Kaikki nämä länsimaissa riehuvan henkisen sodan ilmenemismuodot osoittavat meille tämän historiallisen ajanjakson apokalyptisen vakavuuden. Markovicsin mielestä on tärkeä valita puolensa.

Euroopan tapauksessa, Markovics katsoo, että voimme valita nykyisen liberaalin eliitin ja heidän \”historian lopun\” filosofiansa tai ajaa Euroopan alkuperäiskansojen ja historian jatkumisen asiaa. Europopulisteilta puuttuu tällä hetkellä vallankumouksellinen teoria. Mistä sellaisen sitten löytää?

Markovics ehdottaa, että tarkastelisimme sotien välistä aikaa. Sieltä löytyvät italialainen kommunisti-intellektuelli Antonio Gramsci sekä konservatiivisen vallankumouksen kannattaja, saksalainen poliittinen teoreetikko Carl Schmitt.

Gramscilta voidaan omaksua hänen hegemonian teoriansa, joka auttaa ymmärtämään paremmin nykyisen liberaalin hallinnon toimintaa. Jos Gramscin ajatuksia sovelletaan oikein, huomataan, että liberaali ideologia vaikuttaa niin massamaahanmuuton, turvallisuuden heikentymisen, kuin koko kapitalistisen talousjärjestelmän ja tänä aikana vallinneen geopoliittisen yksinapaisuuden taustalla.

Liberalismin hegemonian vastustaminen on turhaa, mikäli se tapahtuu vain yhdellä rintamalla, Markovics selittää. Jos populismi kääntyy vain yhtä tai kahta hegemonista näkökulmaa vastaan, siitä tulee väistämättä uusi esimerkki \”defensiivisestä modernisaatiosta\”, joka on pitkällä tähtäimellä tuomittu epäonnistumaan, kuten belgialainen \”antagonistisen populismin\” teoreetikko Chantal Mouffe on todennut.

Populismi merkitsee kuitenkin, että poliittisuus on palannut Eurooppaan ja eurooppalaiset voivat valita erilaisten hegemonisten hankkeiden väliltä. Markovics huomauttaa, että liberalismi on vain yksi vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on vallankumouksellinen populismi, joka perustuisi vanhat ideologiat ylittävän \”neljännen poliittisen teorian\” periaatteisiin. Markovicsin mielestä tällainen aatteellisempi populismi on \”ennakkoedellytys suvereenille Euroopalle moninapaisessa maailmassa\”.

Geopolitiikan saralla populistien on löydettävä uudestaan Carl Schmittin maan ja meren vastakkainasettelu. Schmitt osoittaa merivallan ja edistysajattelun sekä maavallan ja konservatismin välisen yhteyden. Konseptin kehittämistä jatkaneen ranskalaisen Alain de Benoistin mukaan merivallan tavoitteena on \”muuttaa kaikki nestemäiseksi\”. Tätä varten se \”nesteyttää\” pääomaa ja maahanmuuttajia, jotta molemmat voivat \”virrata kuin meri\”, Markovics siteeraa.

Euroopan globalisoitumisen torjumiseksi Euroopasta on tultava Katechon Europa, kuten Carl Schmitt kutsui ajatustaan illiberaalista, ​​\”yhtenäisestä eurooppalaisesta tilasta\”. Monin tavoin Euroopan olisi palattava geopoliittisille juurilleen. Markovicsin mielestä on tunnustettava, että kansallisvaltio ei enää pysty käyttämään suvereniteettiaan, eikä se ole enää muutenkaan kansan puolella, vaan keskittyy ajamaan talouseliitin intressejä.

Populistisen ajattelun keskiössä on kuitenkin aina konkreettisesti kansa, Markovics muistuttaa. Toisin kuin valtio, kansa ei ole mikään keinotekoinen yhteisö, vaan historiallinen organismi. Se ei koostu yksittäisistä henkilöistä, vaan tietyn yhteisön jäsenistä. Vaikka kansakunnat tuntevat yläpuolellaan poliittisesti muotoillun \”ihmiskunnan\” ja löytävät loogisen lopputilansa maailmassa, eri kansakunnat ovat \”Jumalan ajatuksia\”, kuten nationalismin isänä pidetty filosofi Johann Gottfried von Herder on selittänyt.

Kansojen yläpuolella on sivilisaatioita, jotka koostuvat eri kansoista, joilla on sama uskonto, sama historia sekä yhteinen tila. Jokainen kansakunta yksin on tuomittu tuhoutumaan liberaalin lännen \”nesteyttämänä\”, mutta sivilisaatioksi yhdistyneenä, ne kykenevät kestämään myrskyn, Markovics uskoo.

Siksi on välttämätöntä, että \”yhtenäinen eurooppalainen sivilisaatio muodostaa traditionalistisessa mielessä yhteisen imperiumin, joka takaa rauhan yksittäisen kotimaan tasolla, sekä puolustaa yhteistä suvereniteettia globalistien hyökkäyksiltä\”, Markovics esittää. Epäilenpä, että tällainen \”unioni\” ei olisi Brysselin byrokraattien mieleen.

\”Venäläis-euraasialaisen, kiinalaisen ja iranilaisen sivilisaation nousu\” osoittaa todeksi \”hajautetun sydänmaan\” teorian, josta politologi Alexandr Dugin on kirjoittanut. Ei ole olemassa vain yhtä sydänmaata, kuten brittiläinen geopoliitikko Halford Mackinder kuvitteli, vaan useita. \”Eurooppalaisilla on omansa, eurooppalaisille tyypillinen sydänmaa\”, Markovics runoilee.

Markovics vaatii, että eurooppalaisten on jätettävä viimein taakseen \”valkoisen miehen taakka\”, ihmisoikeuksien liberaali pelastusoppi, (post)modernismi, sekä edistys- ja valistusajattelu. Eurooppalaisten on ymmärrettävä myös muukalaispelon syyt. \”Vain hylkäämällä ylimielisyytemme ja taikauskomme, löydämme tasavertaisen paikkamme muiden sivilisaatioiden joukossa ja voimme palata kristilliseen kulttuuriperintöömme\”, Markovics julistaa.

Moninapaisuus sekä älyllisessä että geopoliittisessa ulottuvuudessaan, on avain, jolla Eurooppa saa kohtalonsa taas omiin käsiinsä. Mutta kuten kaikissa vapaustaisteluissa, myös eurooppalaisten on ensin päästävä eroon lännen hegemoniasta. Populistien ympäri Eurooppaa on erotettava \”ystävät vihollisista ja päävihollisesta\” ja luotava uusia strategioita. Myös itsekriittisyyttä tarvitaan, sanoo Markovics, viitaten Italian ja Itävallan populistijohtajien virheisiin.

Markovics on vakuuttunut, että päättäväisellä yhteistyöllä voidaan torjua vanhan liberaalin järjestyksen tuhovoimia. Tämä on nähty esimerkiksi Syyrian taistelukentillä, missä Venäjä ja Iran estivät presidentti Bašar al-Assadin kaatamisen ja Isisin nousun. Venezuelassa Venäjä ja Kiina pystyivät auttamaan presidentti Maduroa puolustautumaan amerikkalaisten epävakauttamisyrityksiä ja vallanvaihto-operaatiota vastaan.

Jos näemme tämän \”erilaisista sivilisaatioista koostuvan anti-imperialistisen rintaman\” potentiaalin, olisi vain loogista, että myös Eurooppa ennen pitkää liittyisi siihen. Siksi Euroopan on ehdottomasti jätettävä kaikkia yhteiskuntia amerikkalaistava \”länsi\” taakseen ja muodostettava oma poolinsa, oma napansa, tulevassa moninapaisessa maailmanjärjestyksessä, sanoo Markovics lopuksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s