Sergei Šoigu ja lännen hybridisota Venäjää vastaan

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu

Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu on antanut haastattelun Moskovskij Komsomolets-lehdelle. Siinä hän kertoo avoimesti ongelmista Venäjän ja Yhdysvaltojen johtaman lännen välillä.

Haastattelussa Šoigu arvioi myös jäätävästi, että \”jos länsi olisi jatkanut Gorbatšovin aikaista käyttäytymistään, eikä olisi siirtänyt Natoa yhä lähemmäksi, se olisi ehkä lopulta onnistunut tavoitteessaan, ja tuhonnut tai orjuuttanut Venäjän, kuten kävi entisille neuvostotasavalloille\”.

Puolustusministeri Šoigun mukaan Venäjä alkoi järkiintyä vuonna 1999. Kremlissä ymmärrettiin, ettei lännen suhtautuminen ollut oleellisesti muuttunut kylmän sodan ajoista. Siitä alkaen Venäjä ryhtyi taistelemaan vaikeuksiaan vastaan, kohentamaan talouttaan ja uudistamaan armeijaansa. Poliittisen orientaation pohjaksi nousi ideologian sijaan geopolitiikka. Niin päästiin lopulta nykyiseen tilanteeseen, jossa länsi ei olekaan enää maailman kiistaton yksinvaltias.

Länsi ei tietenkään ole tyytyväinen asioiden tilaan. Kun huomattiin, ettei Putin ollutkaan mikään uusi Gorbatšov tai Jeltsin, vaan halusi luoda suvereenin Venäjän, Yhdysvallat ja lännen sotakoneisto laativat uusia strategioita, ryhtyen entisestään koventamaan otteitaan. Tämä näkyy lännettyneessä Suomessa myös tasaisena valta(vale)median propagandavirtana, jossa alleviivataan \”Venäjän uhkaa\”.

Šoigun mielestä on virheellistä ajatella, että lännen Venäjän vastaisuus alkoi vasta Ukrainan kriisin ja Krimin Venäjään liittämisen myötä. Hän kehottaa tarkastelemaan, mitä todella tapahtui 90-luvulla, sekä vuosina 2008 ja 2013. Sotšin olympialaisten aikaan Venäjää vastaan hyökättiin törkyjournalismilla. Šoigu vihjaa myös, ettei Venäjän häirintä ole rajoittunut vain informaatiosodankäyntiin.

Šoigu on vakuuttunut siitä, että länsi on jo kauan sitten luonut mallit ja algoritmit minkä tahansa suvereenin valtion syrjäyttämiseksi. Tällainen toiminta tapahtuu yhä \”demokratian viemisen\” varjolla. Yhdysvallat ei helpolla hyväksy siirtymää angloamerikkalaisen liberalismin jälkeiseen, multipolaariseen maailmanjärjestykseen, vaan yrittää pitää kiinni monopoliasemastaan.

Šoigu kyseenalaistaa lännen keinot ja kysyy, missä maassa tällainen väkinäinen \”tuontidemokratia\” on onnistuneesti muuttanut maata paremmaksi. Onko näin käynyt Irakissa, Afganistanissa, tai kenties Libyassa? Tai ehkä entisessä Jugoslaviassa, jota pommitettiin demokratiaan vuonna 1999, kunnes se lopulta pilkottiin kuudeksi eri valtioksi.

Amerikkalaisten sotilaallisen väliintulon jälkeen voi kaikki puheet itsenäisyydestä ja suvereeniudesta unohtaa, Šoigu sanoo suoraan. Onko mikään yllätys, että esimerkiksi Libyan öljykentät kuuluvat nyt Yhdysvaltojen (tai oikeammin lännen globalistien) kontrolloimille yhtiöille?

Šoigun mielestä hänen läntiset kollegansa syyttävät mielellään Venäjää \”hybridisodankäynnistä\”, vaikka merkittävin hybridivaikuttaminen tulee lännen suunnalta. Tällä hetkellä, kun amerikkalaisjoukkojen pitäisi vetäytyä tuhoamastaan Afganistanista, Washington pyrkii vallanvaihtoon Venezuelassa. Ja tämä kaikki tapahtuu tietenkin liberaalin arvopohjan ja \”demokratian\” nimissä.

Haastattelun lopussa Šoigu myöntää tuntevansa nostalgiaa Neuvostoliittoa kohtaan. Hän ei niinkään välitä sen aikaisista iskulauseista, vaan kertoo kaipaavansa tiettyä tunnelmaa ja yhteishenkeä, joka vallitsi hänen kotikaupungissaan Bratskissa, Irkutskin alueella Siperiassa.

On spekuloitu, että Šoigu olisi Venäjän armeijan ja asejärjestelmien uudistustyön jälkeen valmis jättämään puolustusministerin tehtävät ja palaamaan kotiseuduilleen.

Tulossa: Yhdysvaltojen suurin sotaharjoitus Euroopassa

Sillä välin, kun presidentti Trump yrittää osoittaa olevansa edeltäjistään poikkeava johtaja, Washingtonin syvän valtion pitkän tähtäimen suunnitelmia siirretään CIA:n, Pentagonin ja Naton työpöydiltä käytäntöön.

Yksi ikävä esimerkki tästä on, että Yhdysvallat järjestää ensi vuonna historiallisen suuren sotaharjoituksen Euroopassa. Defender-Europe 20-harjoituksessa Yhdysvallat tuo Eurooppaan niin paljon joukkoja ja kalustoa, ettei vastaavaa ole nähty 25 vuoteen. Kyseessä on poikkeuksellisen suuren mittaluokan harjoituskokonaisuus.

Vaikka harjoituksen julkisessa tiedotuksessa ei mainita erikseen Venäjää, Defender-Europe on selvästi lännelle Venäjän vastaisen sodan harjoittelua. Harjoituksessa amerikkalaisjoukot Nato-kumppaneineen käyttävät kahdeksan maan satamia ja lentokenttiä. Mukana ovat mm. sellaiset Yhdysvaltojen merentakaiset alusmaat, kuin Viro, Latvia, Liettua, Puola ja Georgia. Kaikkiaan harjoitukseen odotetaan 37 000 osallistujaa 18 maasta.

Ensi vuoden harjoituksen tarkoituksena on testata ja parantaa Yhdysvaltojen kykyä \”koota nopeasti vahva ja taistelukykyinen voima\” Washingtonin Euroopan vasallimaiden kanssa. Harjoitus ulottuu ajallisesti helmikuusta elokuuhun, mutta tärkein painopiste on huhti- ja toukokuulla.

Yhdysvallat on harjoitusta koskevassa tiedotuksessaan listannut myös Suomen yhdeksi osallistujamaaksi seitsemäntoista muun rinnalle.  Puolustusministeriöstä kiirehdittiin korjaamaan, että Suomi \”ei ole suoraan osallistumassa Defender-Europe -harjoitukseen\”. Olisi kannattanut ehkä kertoa asiasta Suomen poliittiselle johdolle? Isäntämaasopimus on tosin tehty, joten tällaisia yllätyskomennuksia on luvassa varmasti jatkossakin.

\”Yhdysvallat ei ole tehnyt tämmöistä sitten kylmän sodan aikojen\”, puolustusministeriön vanhempi osastoesiupseeri Jyri Saanio hehkuttaa. Massiivista sotaharjoitusta perustellaan jälleen \”Euroopan muuttuneella turvallisuusympäristöllä\”. Harjoitus liittyy Saanion mukaan alueellisen puolustukseen.

Miten tämä sopii yhteen EU:n ja Ranskan presidentti Macronin ajatukseen saada Venäjä mukaan rakentamaan eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria? Näyttää siltä, että aivan toisenlaisia suunnitelmia on tehty ainakin Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin toimesta.

Suursotaharjoitus herättää kysymyksiä. Haluaako Yhdysvallat jälleen sotia Euroopan maaperällä, kun se on menettämässä hegemonia-asemansa? Onko Suomen kohtalona toimia uuden suursodan taistelutantereena? Kuten päivittäisestä uutisten ja iltapäivälehtien propaganda-annoksesta voi päätellä, Suomi on jo valjastettu angloamerikkalaiseen hybridisodankäyntiin Venäjää vastaan.

Sauli Niinistö ja amerikkalaisen maailmanpoliisin kaipuu

Kuten olemme saaneet kuulla, Turkki on hyökännyt Syyriaan kurdialueille. Suomen hallitus on tuominnut Turkin sotatoimet muiden EU-maiden tavoin.

Presidentti Sauli Niinistöä tuntuu kuitenkin huolettavan erityisesti se, että \”Syyria, Iran ja jopa Venäjä\”, saattavat hyötyä jotenkin nykyisestä tilanteesta. \”Tällainen tämä geopolitiikan palapeli on\”, Niinistö nurisee Ylen haastattelussa. Syyrian oikeudesta huolehtia oman maansa asioista Niinistö ei tietenkään mainitse mitään.

Turkin sulttaani presidentti Erdoğan puolestaan uhkaa lähettää pakolaiset Turkista Eurooppaan, jos hänen kaavailemansa \”turvavyöhyke\” Syyriaan ei toteudu. EU on maksanut Turkille sievoisia summia, jotta Turkki huolehtisi miljoonista pakolaisista. Erdoğanin Euroopan kiristäminen varmasti jatkuu, mutta tulijavirrat tuskin pysähtyvät ilman EU:n maahanmuuttopolitiikan radikaalia muutosta.

Euroopan maihin jo päässeistä pakolaisista ja turvapaikkaturisteista tuskin päästään eroon nykyisen poliittisen järjestelmän puitteissa. Tähän päämäärään EU:n kalergilaiset taustapirut ovat toki pyrkineetkin: monietninen \”Euroopan Yhdysvallat\” on yhä heidän unelmansa, natiivikansalaisten eriävistä mielipiteistä huolimatta.

Niinistö valittaa tuttuun tapaansa, että \”Yhdysvaltojen rooli maailmanpolitiikassa on muuttunut Trumpin kaudella\”. Niinistö on vanhan liiton atlantisti ja Washingtonin syvän valtion lakeija, joten hän tietenkin jää kaipaamaan Yhdysvaltojen roolia maailmanpoliisina. Tämän hän sentään avoimesti myöntää. Onneksi maailman geopoliittisiin ja arvopohjaisiin muutoksiin ei kysytä Niinistöltä lupaa.

Niinistöä huolettaa myös Naton kohtalo. Turkin hyökkäys Syyrian kurdialueille asettaa sotilasliiton erikoiseen tilanteeseen. Turkki on Naton jäsenmaa, samoin Yhdysvallat, joka vetämällä joukkonsa Turkin rajan läheltä on tehnyt tilaa Turkin operaatiolle. Nato ei ole järjestönä tuominnut Turkin sotilasoperaatiota, mutta EU on Turkin iskut tuominnut, vaikka sen jäsenmaista valtaosa on Naton jäseniä. Ranska taas vaatii \”kansainvälisen liittouman\” kokoontumista.

Yhdysvallat säntää sotimaan liian ajattelemattomasti ja ryhtyy helposti tukemaan joitain paikallisia ryhmiä, tehden lupauksia, joita se ei halua, tai kykene pitämään. Yrittäessään pönkittää \”globaalia johtajuuttaan\”, Yhdysvallat joutuu pitämään joukkojaan eri maissa päättymättömiin, vaikka alunperinkin ainoa järkevä teko olisi jättää joukot lähettämättä. Kuten American Conservative-lehden toimittaja Daniel Larison toteaa, Yhdysvalloilla on liikaakin epämääräisiä liittolaisuuksia. Washingtonin vastuuttomat toimet eivät ole myöskään tehneet maailmasta turvallisempaa.

Trumpin sodanvastaiset puheet alkavat muistuttaa hänen aiemman vaalikampanjansa puheita. Vaikka niihin kannattaa suhtautua varauksella, on mukava huomata, kuinka nämä kommentit saavat atlantistit ja Nato-vouhottajat kiemurtelemaan myös meillä Suomessa. Putinin Venäjä on infosodankäynnin rintamalla edelleen suurin mörkö, vaikka Turkki onkin saanut viime päivinä palstatilaa. Paradigman muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se on vääjäämättä toteutumassa.

Trump ja pelin politiikka Lähi-idässä

Valkoisen talon ahkera twiittaaja, presidentti Donald Trump, kommentoi keskiviikkona Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa tavalla, joka on jälleen ärsyttänyt lännen interventionisteja.

Trumpin mielestä \”Yhdysvaltojen ei olisi koskaan pitänyt olla sotilaallisesti läsnä Lähi-idässä\”. \”Lähi-idässä sotiminen ja poliisina toimiminen\” on maksanut Yhdysvalloille \”jo kahdeksan biljoonaa dollaria sekä tuhansien amerikkalaissotilaiden ja miljoonien muiden hengen\”, Trump perustelee näkemystään.

\”Lähi-itään lähteminen oli huonoin päätös maamme historiassa\”, sanoo Trump. \”Lähdimme sotaan väärällä ja nyt vääräksi todistetulla perusteella, joukkotuhoaseiden takia. Niitä ei ollut\”, Trump jatkaa, viitaten Bushin perheen aikaiseen ulkopolitiikkaan ja Irakin sotaan. \”Nyt tuomme hitaasti ja harkitusti hienot sotilaamme ja armeijamme kotiin\”, Trump jatkaa. Hän kuvailee kärjistäen Lähi-idän tilannetta \”eri ryhmien välillä käytäviksi taisteluiksi, jotka ovat jatkuneet satoja vuosia\”.

Trumpin mietteistä huolimatta, Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat operoineet Lähi-idässä jo kauan ennen George Bush vanhemman ja nuoremman hallintoja. Juutalaispankkiiri Walter Rothschildin himoitsema Balfourin julistus annettiin 2. marraskuuta 1917. Sen myötä Britannian hallitus tuki sionistien aikeita perustaa juutalaisille oma valtio Palestiinaan. Julistukseen sisältyi ehto, ettei paikallisen väestön elinoloja loukkaaviin toimenpiteisiin saisi ryhtyä, mutta toisin kävi. Sionistit ovat sittemmin tuhonneet palestiinalaisyhteisöt etnosentrisen juutalaisvaltion tieltä. Sionistisen rahavallan intressien vuoksi koko Lähi-itää on tuhottu ja epävakautettu.

Myös Trumpin taustavoimina vaikuttavat tämän päivän ökyrikkaat sionistit, kuten republikaanipuolueen käytännössä omistava kasinomoguli, Sheldon Adelson. Trumpia fanitetaan \”antiglobalistina\”, jota valta(vale)media kaikkialla kritisoi, mutta todellisuudessa hänkin on tämän median omistavan, angloamerikkalaisjuutalaisen establismentin, tukema ja rahoittama. Trumpin konkurssissakin 90-luvulla apuun riensi Rothschildin pankkiiriperhe, jonka työntekijöitä Trump on sittemmin palkannut hallintoonsa: esimerkkinä Wilbur Ross, joka toimii Trumpin hallituksessa kauppaministerinä.

Tällaista on \”pelin politiikka\” Lähi-idässä. Kokonaiset kansat ovat siirreltäviä ja helposti uhrattavia pelinappuloita. Syyria on raunioitettu, eikä Assadin hallinnosta ole enää sionistieliitille haittaa. Esimerkiksi Golanin kukkulat ovat Genie Energyn hallussa; israelilaissotilaat ja yksityiset turvayhtiöt ovat jo vuosia turvanneet rahavallan ryöstöretkiä alueella.

Tässä vaiheessa voi muutaman amerikkalaissotilaan kotiuttaa alueelta, jota on tähänkin asti pommitettu enimmäkseen ilmasta käsin. Uusissa sotilasoperaatioissa voidaan tarvittaessa turvautua myös yksityissektorin ammattilaisiin, niin on tehty ennenkin. Jäämme odottamaan, löytääkö anglosionistien establismentti myös vankileirien sunnijihadisteille vielä jotain käyttöä, vaikkapa Euroopan epävakauttamisessa?

Trumpin Syyria-päätöksestä

Presidentti Trumpin päätös vetää amerikkalaisjoukot pois koillis-Syyriasta on herättänyt laajaa vastustusta sekä republikaanien että demokraattien riveissä.

Valkoinen talo ilmoitti maanantain vastaisena yönä, että amerikkalaisjoukot väistyvät \”Turkin operaation tieltä\”. Interventionistista ulkopolitiikkaa tukevat poliitikot ovat pöyristyneitä siitä, että Trump on nähtävästi valmis jättämään Syyrian runteluprojektin, sekä pettämään samalla amerikkalaisjoukkojen puolella taistelleet kurdit.

Aina välillä Trump osaa yllättää hieman positiivisemmin; toivoa sopii, että päätös vetäytymisestä vain pitäisi. Trump perusteli päätöstään sillä, että Yhdysvaltojen olisi jo \”aika vetäytyä loputtomista sodista ja taistella vain siellä, missä se hyödyttää Yhdysvaltoja\”. Vuosia kestäneen Syyrian tuhoamisen jälkeen Valkoinen talo antaa ymmärtää, että \”Turkin, Euroopan, Syyrian, Iranin, Irakin, Venäjän ja kurdien\” pitää nyt selvittää sekava tilanne, jota Yhdysvallat on ikävä kyllä ollut itse luomassa.

Virallisesti Turkin päämääränä on luoda \”turvavyöhyke\” rajalle, ja asuttaa sinne rakennettaviin kaupunkeihin Turkissa tällä hetkellä oleilevat 3,6 miljoonaa syyrialaispakolaista. Samalla Turkin hallinto haluaa tyhjentää alueen kurditaistelijoista, joita Turkki pitää terroristeina, sekä estää kurdiseparatistien aikeet luoda alueelle itsehallinto.

Ennen sotaa kurdivähemmistöt elivät rauhassa muiden syyrialaisten kanssa. Vasta kun Yhdysvallat ryhtyi tukemaan ja tarjoamaan rahoitusta, koulutusta ja aseistusta kurdiseparatisteille, kurdit ryhtyivät taistelemaan Assadin hallintoa vastaan, kirjoittaa toimittaja Sarah Abed. Hän muistuttaa, että kurdiseparatistit ovat myös liittoutuneet Israelin kanssa ja tehneet yhteistyötä useiden terroristiryhmien kanssa Syyrian sodan aikana.

Vaikka Erdoğan ei varmaankaan uskalla uhmata Syyrian armeijaa ja sen tukena taistelevia venäläissotilaita, on Ankara valmis iskemään alueen kurditaistelijoita vastaan Yhdysvaltojen ja lännen uhkauksista huolimatta. Niinpä kurdit yrittävät nyt saada kiireesti sopimuksen aikaan Damaskoksen kanssa. Tarjoaako Assad kurdeille turvaa, jota Yhdysvallat ei ole halunnut tai kyennyt tarjoamaan?

Syyrian hallintoa Erdoğanin projekti ei kuitenkaan hämää. Turkki haluaa \”turvavyöhykkeen\” avulla tehdä tilaa uudisasutukselle, jonne sijoittuisivat Turkille uskolliset syyrialaispakolaiset. Näin muokattaisiin uusiksi alueen demografiaa. Vyöhykehankkeen on arvioitu tulevan maksamaan noin 24 miljardia euroa. Presidentti Erdoğan onkin jo kampanjoinut YK:ssa ja muualla kerätäkseen rahoja kokoon. Toki olisi hyvä, jos pakolaisten tulo sota-alueilta Euroopan unionin jäsenmaihin tyrehtyisi.

Skenaario kohti rauhaa on epävarma ja monia mutkia tulee varmasti vielä vastaan. Hanke kuitenkin ärsyttää suunnattomasti Washingtonin sotahaukkoja, jotka ovat joutuneet seuraamaan Syyrian vallanvaihto-operaation täydellistä epäonnistumista. Syyrian presidentti Assad on yhä tukevasti vallassa, Venäjän ja Iranin joukkoja on yhä Syyriassa, ja nyt Erdoğanin Turkki voi myös saada osittain tahtonsa läpi, koska Trump on haluton jatkamaan kallista sodankäyntiä alueella.

Yhdysvalloissa kongressi on jo uhannut Turkkia pakotteilla ja jopa Nato-jäsenyyden jäädyttämisellä, jos Erdoğan käy käsiksi kurditaistelijoihin. Meillä media on myös pelotellut, siteeraten amerikkalaisia, että kurdien vankeina olevat Isis-taistelijat saattavat saada uutta jalansijaa kaaoksen keskellä. Tällainen hölynpöly uppoaa ehkä ainoastaan Ylen uutisten varassa oleviin kansalaisiin, mutta itse en Isisin uutta nousua henkeäni pidätellen odottelisi.

Tosiasiassahan koko Isis-järjestö feikkijihadisteineen on ollut Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten luomus, jolla pyrittiin epävakauttamaan Syyriaa ja muutakin Lähi-itää lännen ja Israelin intressien mukaisesti. Kurkunleikkausvideot ja mustiin pukeutuneet Isis-jihadistit olivat yhdistelmä lännen tiedustelupalvelujen luomaa propagandaa ja likaisia operaatioita. Syyrian armeija on jo Venäjän avustuksella eliminoinut tai vanginnut oikeat taistelijat. Meillä tietysti kirjoitetaan lähinnä Al-Holin leirin naisista ja lapsista.

Syyriaan olisi jo aika saada rauha, jotta maan jälleenrakennus voisi toden teolla alkaa. Niinpä ei-toivotut vieraat, kuten alueella partioivat amerikkalais- ja turkkilaisjoukot, olisi syytä saada pois maasta. Venäjän ja Iranin joukkoja Syyriassa on yhä presidentti Assadin kutsumana. Katsotaan nyt, muuttuuko Yhdysvaltojen perinteinen, vieraiden valtioiden asioihin sekaantuva ulkopolitiikka, edes Syyrian osalta.

Varjokomentajan salamurhayritys

Qassem Suleimani (keskellä)

Iran on estänyt \”Israelin ja eräiden arabiregiimien\” yrityksen salamurhata vallankumouskaartin erikoisjoukkojen komentaja, Qassem Suleimani. Kolme epäiltyä salamurhasolun jäsentä on pidätetty.

Iranin viholliset aikoivat toteuttaa Suleimanin salamurhan aikana, jolloin šiiamuslimit surevat profeetta Muhammedin tyttären, Fatima Zahran, marttyyrikuolemaa, sekä viettävät Muharram-kuukautta, islamilaista uutta vuotta, jolloin kunnioitetaan profeetan tyttärenpojan, imaami Husseinin, muistoa.

Tarkoitus oli surmata Suleimani tämän vieraillessa kotimaakunnassaan Kermanissa, jossa on merkittävä sunnivähemmistö. Tällä pyrittiin epävakauttamaan Irania: tekemään paikallisista sunnimuslimeista syntipukkeja salamurhaan ja sytyttämään uusi šiiojen ja sunnien välinen uskonsota.

Iranin vallankumouskaarti oli tarkkaillut terroristisolua, jonka oli ulkomaisten tiedustelupalvelujen avulla määrä hankkia käyttöönsä talo läheltä komentaja Suleimanin isälle kuuluvaa rukoushuonetta.

Rukoushuoneen alle oli tarkoitus kaivaa tunneli ja asettaa sinne räjähteitä, joilla Suleimani olisi muiden uskovien mukana räjäytetty kuoliaaksi, hänen osallistuessaan vuosittaiseen uskonnolliseen juhlaan. Iranin tiedustelun mukaan Israel oli vakuuttunut, että salamurha onnistuu, mutta toisin kävi.

Iranin \”varjokomentaja\” Qassem Suleimani on tätä nykyä tunnettu hahmo myös länsimaissa. Lännen valta(vale)median mukaan juuri komentaja Suleimani \”vetelee naruista koko Lähi-itää\”. Suleimani on Yhdys­valtojen mielestä tällä hetkellä \”maailman vaarallisin mies\”.

Suleimanilla on ollut keskeinen rooli terroristijärjestö Isisin tuhoamisessa Irakissa ja Syyriassa. Hän on pilannut myös monta lännen ja Israelin organisoimaa epävakauttamisoperaatiota, sekä paljastanut vakoilusoluja Iranissa ja muualla Lähi-idässä.

Iranin vallankumouskaartin eliittiin kuuluva komentaja Suleimani on kotimaassaan ja koko Lähi-idässä jo legendaarinen hahmo, jolla on Iranin korkeimman hengellisen johtajan, ajatollah Khamenein, vankkumaton tuki takanaan.

Suomen televisiossa on esitetty Ulkolinja-sarjan brittidokumentti, Mies Lähi-idän varjoista, joka pyrki esittelemään tämän salamyhkäisen kenraalin ja Iranin vallankumouksen kasvatin toimintaa ja taustoja.

Niinistö Trumplandiassa

Presidentti Niinistön Amerikan vierailua on jälleen käsitelty runsaasti valta(vale)median tiedotusvälineissä. Yhdysvalloissa huomio keskittyi enemmän sisäpolitiikkaan ja Trumpiin itseensä.

Niinistö toimi lähinnä sivustaseuraajana toimittajien esittäessä kysymyksensä Trumpille. Joe Biden ja Ukraina olivat taas tapetilla. Niinistö sai Trump-vastaisessa mediassa ymmärrystä ja kiitosta, mutta edes niinistöläinen atlantismi ei kaikille riittänyt. Toimittaja Mika Hentunen esimerkiksi analysoi, että Niinistön olisi pitänyt esiintyä Washingtonissa ”terävämmin”. Esitän muutaman oman huomioni.

Niinistö oli ollut Yhdysvalloissa jo pidemmän aikaa. Hän saapui Washingtoniin New Yorkista, missä hän osallistui viime viikolla YK:n yleiskokoukseen. Suomen Ylekin tiesi kertoa, että Niinistöllä on ollut Yhdysvalloissa ”aikaa epävirallisiin tapaamisiin”, sekä hieman vapaa-aikaakin. Tiedotustilaisuuden puheenvuorossaan Niinistö mainitsi vierailleensa Washingtonin museoissa, mutta epävirallisista tapaamisista hän piti suunsa kiinni. Tulisiko suomalaisten tietää jotain näistä tapaamisista?

Kuten olen jo aiemmin esittänyt, Niinistö on mielestäni täysin Washingtonin presidenteistä riippumattoman, pysyvän valtiokoneiston, ts. ”syvän valtion”, palveluksessa. Minkälaisia tapaamisia Niinistöllä on ollut, se jää arvailujen varaan, mutta eiköhän hänelläkin omat ”händlerinsä” jenkeissä ole. Siinä missä Timo Soini, suomalainen republikaani ja Amerikan ystävä, ravasi rukousaamiaisilla ja omien neokonservatiivi-isäntiensä luona, myös Niinistöllä lienee yhteyshenkilönsä, joiden poliittista ohjeistusta hän noudattaa. Kuitenkaan tätä epäisänmaallista toimintaa ei erityisemmin kyseenalaisteta. Uppoavaan Länteen™ on poliittisesti korrektia olla rähmällään.

Niinistö kehui jälleen amerikkalaista lumedemokratiaa ja muistutti, että ”Eurooppa tarvitsee Yhdysvaltoja, mutta myös Yhdysvallat tarvitsee Eurooppaa”. Hänen mielestään Yhdysvallat ja Eurooppa ”jakavat samat arvot”. Myös ”transatlanttisten suhteiden” tärkeydestä Niinistö jankutti jälleen kerran, vaikka Trump on useasti sanonut, ettei hän välitä Euroopasta. Myös osuva Nato-sammakko pääsi Trumpin suusta hänen todetessaan, että Suomi on säästänyt paljon rahaa jäämällä Naton ulkopuolelle!

Lännen pitkän tähtäimen suunnitelmat Suomen varalle kuulostavat arveluttavilta. Esimerkiksi atlantismin edistäjän, ”ajatushautomo” Atlantic Councilin vanhempi tutkija Hans Binnendijk, mainitsee Suomen kiinnostavan Yhdysvaltoja Itämeren, Venäjän ja turvallisuuspolitiikan vuoksi. Suomi on Binnendijkin mukaan ”hybridisodankäynnin asiantuntijamaa”, mutta Suomen pitäisi vielä lisätä ”puolustusyhteistyötä” Nato-balttien ja etenkin Viron kanssa. Suomella on Binnendijkin mielestä vielä ”opittavaa Yhdysvalloista”, esimerkkinä hän mainitsi ”strategisten puolustusjärjestelmien rakentamisen”.

Surkuhupaisinta tässä farssissa oli, kun iltapäivälehdessä arvailtiin Niinistön ja Trumpin välisiä suhteita kehonkielen perusteella. Epäilen, että Trump ei erityisemmin Niinistöä arvosta, mutta tekee toki bisnesmiehenä Suomelle kalliiksi käyviä hävittäjäkauppoja. Jos Suomi oikein tarjoutuu tukikohdaksi sotaan Venäjää vastaan, se sopii myös syvän valtion sotahaukkojen suunnitelmiin. Suomi kiinnostaa rapakon takana siis ainoastaan välinearvonsa ja maantieteellisen sijaintinsa vuoksi, mutta meillä yhä idioottimaisesti fanitetaan tätä horjuvaa hegemonia.

Venäjän ja Kiinan strateginen kärsivällisyys

Paul Craig Roberts kommentoi Macronin ja EU-johdon viimeaikaista suunnanmuutosta, jossa eurokraatit ovat vakuutelleet ”Venäjän kuuluvan Eurooppaan”.

EU:ssa on todettu, että ”Venäjän eristäminen olisi kohtalokas virhe”, ja Venäjän kanssa tulisi luoda ”uutta turvallisuusarkkitehtuuria Eurooppaan”. Kaiken kaikkiaan on annettu ymmärtää, että nyt halutaan vähentää kitkaa EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa.

Mitä tämä oikein tarkoittaa, kysyy Roberts epäilevänä. Yhdysvaltojen presidentti Trumpia on syytetty ”Putinin agentiksi” ja pitkän Venäjä-tutkinnan tarkoitus oli panna Trumpin presidenttiydelle piste. Nyt sitten Eurooppa, Washingtonin syvän valtion vasalli, yrittääkin mielistellä Putinia. Onko tarkoituksena pehmentää Putinia tekemään myönnytyksiä lännen ulkopolitiikalle, tai edistää ehkä tulevaa hyökkäystä Irania vastaan? Robertsin mukaan Ranskan presidentti Macron on loppupelissä Yhdysvaltojen kätyri, jonka tehtäväksi on annettu hämätä Putinia.

Roberts pitää Putinia ainoana varteenotettava johtajana maailmassa, mutta hän myöntää hämmästelevänsä joskus tämän käytöstä. Israel, Yhdysvallat ja Saudi-Arabia valmistelevat hyökkäystä Iraniin, mutta Putin tarjoaa Saudi-Arabialle venäläistä ohjuspuolustusjärjestelmää. Jos Venäjä möisi järjestelmänsä saudeille, tiedot kulkeutuisivat välittömästi amerikkalaisille, jotka pyrkivät keksimään, miten venäläisen järjestelmän voi päihittää. Roberts on joko tosikko, joka ei ymmärrä Putinin huumoria, tai sitten hän haluaa vain provosoida.

Roberts ihmettelee myös Kiinan ja Venäjän kärsivällisyyttä. Kiina antaa amerikkalaisten ”kansalaisjärjestöjen” ja tiedustelupalvelun iskeä kiilaa Manner-Kiinan ja Hongkongin välille. Venäjän hallitus puolestaan salli amerikkalaisten ja saksalaisten järjestöjen organisoida mielenosoituksia Moskovassa paikallisvaalien aikoihin. Robertsin mukaan Yhdysvallat ei koskaan suvaitsisi vastaavanlaista toimintaa omalla maaperällään. Miksi Kiina ja Venäjä sitten antavat lännen jatkaa epävakauttamisyrityksiään?

Roberts aprikoi, pyrkivätkö Kiinan ja Venäjän hallitukset osoittamaan, että ne ovat suvaitsevampia sananvapauden ja mielenilmaisujen suhteen kuin länsimaat? Tämä on Robertsin mielestä turhaa, sillä lännen media kontrolloi kansalaisille suunnattuja, koottuja selityksiä: Putinin suosio on lännen valta(vale)median mukaan laskussa. Kiina taas kohtelee julmasti viattomia mielenosoittajia, jotka haluaisivat vain vähän ”vapautta” länsimaiseen tyyliin. Itse näkisin, että suurvaltojen geopoliittisessa pelissä on syytäkin omata ”strategista kärsivällisyyttä”.

Robertsin mielestä tilanne on kuitenkin vakava. Irania vastaan pyritään iskemään tavalla tai toisella. Amerikkalaisille ja eurooppalaisille on jo kerrottu, että Iran on Saudi-Arabian öljykenttäiskujen takana. Washingtonille tämä tekee Iranista sopivan syntipukin Jemenin huthikapinallisten sijaan, samaan tapaan kuin Afganistania aikoinaan syyllistettiin ja moukaroitiin Osama bin Ladenin läsnäolon vuoksi.

Roberts arvelee, että todellisuudessa Saudi-Arabian iskun takana oli Israel tai Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA. Niiden molempien intresseissä on luoda lisää Iranin vastaista propagandaa, jotta lännen suuri yleisö ryhtyisi tukemaan sotilaallista interventiota islamilaista tasavaltaa vastaan. Robertsin mielestä ihmiset länsimaissa eivät ole tarpeeksi älykkäitä ja tarkkanäköisiä ymmärtääkseen, mistä on kysymys. He eivät riittävästi kyseenalaista vallitsevaa narratiivia, tai vastusta vallanpitäjien agendoja.

Entäpä Venäjä ja Kiina sitten, kysyy Roberts. Haluaako Kiina menettää sijoituksensa ja energiasopimuksensa Iranin kanssa? Onko Venäjä tyytyväinen, jos lännen tukemat jihadistit lähestyvät sen rajoja? Roberts valittaa, että molemmat maat kykenisivät estämään lännen iskun Iraniin ilmoittamalla, ettei sellaista tulla hyväksymään. Itse arvelisin, että tällainen ilmoitus lienee jo annettu. Korkea-arvoinen venäläisdiplomaatti Zamir Kabulov on sanonut, ettei Iran jää yksin, jos Yhdysvallat yrittää hyökätä sitä vastaan.

Roberts katsoo, että länsi on moraalisesti, henkisesti, taloudellisesti ja poliittisesti kaatumassa, joten hän kysyy, ehkä ihan oikeutetustikin, minkä ihmeen takia Venäjä haluaisi ”liittyä länteen”? Roberts pelännee turhaan: Venäjä tuskin on halukas liittoutumaan Yhdysvaltojen eurovasallien kanssa, varsinkaan nyt, kun sotilasliitto Nato tuo aina vain lisää sotakalustoaan Venäjän rajojen läheisyyteen. Euroopan ja Venäjän liitto olisi toki Suomellekin parempi vaihtoehto kuin euromaiden alisteisuus Washingtonille, mutta minkäs teet. Maailman hitaiden muutosten seuraaminen vaatii myös oman kärsivällisyytensä.

Kiinan kansantasavalta 70 vuotta

Kiinassa juhlitaan parhaillaan kansantasavallan ja kommunistisen puolueen 70-vuotista historiaa.

Juhlallisuudet alkoivat vaikuttavalla sotilasparaatilla, johon osallistui 15 000 sotilasta ja 100 000 siviilikansalaista. Presidentti Xi Jinping myös puhui kansalle. ”Ei ole voimaa, joka voisi ravistella tämän hienon maan perustuksia. Ei ole voimaa, joka voi estää Kiinan kansakuntaa ja maata menemästä eteenpäin”, Xi kertoi kansalaisille.

Paraati puheineen kesti lähemmäs kolme tuntia. Juhlallisuuksissa esiteltiin myös kiinalaisen aseteollisuuden uutuuksia. Tavanomaisten tankkien ja ohjusten lisäksi paraatissa esiteltiin myös uusi, hypersoonisella liitolaitteella varustettu DF-17-ohjus, joka on suunniteltu läpäisemään Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten nykyiset ohjustorjuntajärjestelmät. Kaiken kaikkiaan paraati toi esille 580 erilaista asetta ja taivasta halkoivat sadat lentokoneet. Kiinan sotilaallinen voima ei ole välttämättä huono asia, sillä se tasapainottaa Yhdysvaltojen tähänastista ylivaltaa.

70 vuotta täyttävä kommunistinen Kiina ohittaa iässään edesmenneen Neuvostoliiton. Kiina on muuttunut köyhästä kehitysmaasta suurvallaksi ja maailmanmahdiksi, joka on onnistunut myös talouspolitiikassaan. Tämä ei ole jäänyt Yhdysvalloilta huomaamatta, ja presidentti Trump muistutti asiasta uusimmassa twiitissään. Vaikka lännen valta(vale)media kertoo, että Kiinankin talouskasvu on laskussa ja inflaatio maassa kiihtyy, taitaa Kiinan talous olla kuitenkin paremmalla tolalla kuin lännessä.

Kiinan kansallismieliset katsovat, että kiinalaisten nöyryyttäminen päättyi kansantasavallan perustamiseen, joka yhdisti Kiinan vahvaksi valtioksi. Läntiset siirtomaavallat eivät enää kykene alistamaan Kiinaa, vaikka yritys epävakauttaa Britannian hallinnassa ennen ollut Hongkong, on ollut kovaa viime kuukausina. Epäilemättä Kiinan vastainen hybridisodankäynti tulee jatkumaan. Meillä media väittää, että Kiina on Xi Jinpingin johdolla alkanut taas ”sulkeutua”, vaikka maailmanlaajuinen silkkitiehanke kertoo jotain aivan päinvastaista.

Kiina ei ole halukas toistamaan lännen virheitä, mitä tulee kapitalistiseen järjestelmään kuuluvaan yksityistämiseen. Suuri osa yrityssektorista on Kiinassa valtion omistuksessa, ja valtio kykenee myös tarvittaessa paremmin puuttumaan yritysten ylilyönteihin. Lännen media antaa ymmärtää, että tämä olisi huono asia, samaan aikaan kun Suomenkin valtionomaisuutta myydään pilkkahintaan ulkomaiseen omistukseen.

Olipa kommunismista aatteena mitä mieltä hyvänsä, Kiinan menestys tarjoaa vaihtoehtoisen mallin länsimaiselle liberaalille järjestykselle. Kiinalta olisi meilläkin syytä ottaa edes hieman vaikutteita, ainakin mitä tulee valtion prioriteetteihin ja oman kansan intressien ajamiseen.