Kiinamielisten kulkue Hongkongissa

Kirjoitin pari viikkoa sitten Hongkongin mielenosoituksista, jotka toistavat värivallankumouksille ominaista kaavaa, ja ovat jälleen yksi Kiinaan kohdistuvista, lännen masinoimista epävakautusyrityksistä.

Hongkong siirtyi Britannialta Kiinan erityishallintoalueeksi heinäkuussa 1. päivä 1997. Tuolloin sovittiin \”Yksi maa, kaksi järjestelmää\”–periaatteesta, jonka mukaan Hongkongille luvattiin laaja itsehallinto vähintään 50 vuodeksi. Todellisuudessa \”kahden järjestelmän\” sopimuksella oli tarkoitus saada säilytettyä jonkinlainen brittiläinen jalansija Kiinalle kuuluvassa kaupungissa.

Tänään Hongkongissa on vietetty vallanvaihdoksen 22. vuosipäivää, ja länsimieliset mielenosoittajat ovat jälleen mellakoineet Hongkongin kaduilla. Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt on sanonut, että Britannian hallitus haluaa Hongkongin edelleenkin nauttivan \”autonomiasta\”, joka määriteltiin aikoinaan osapuolten allekirjoittaessa ja ratifioidessa vallanvaihtosopimuksen.

Kiinan ulkoministeriö on syyttänyt Britanniaa Hongkongin levottomuuksien lietsonnasta ja kehottanut sitä olemaan sekaantumatta entisen siirtomaansa asioihin. Hongkong kuuluu nyt Kiinalle. Ulkoministeriön edustaja Geng Shuangin mukaan Britannia \”ei ole enää vastuussa Hongkongista\”.

Maanantain mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisiksi mielenosoittajien ottaessa yhteen poliisien kanssa, rikkoessa ikkunoita ja yrittäessä tunkeutua hallintorakennuksiin. Tämä pakotti poliisin käyttämään kyynelkaasua protestien lopettamiseksi ennen juhlallisuuksien lipunnostoseremoniaa.

Lännen valta(vale)media jättää mainitsematta, että Kiina-vastaisten mielenosoittajien lisäksi Hongkongin kiinalaiset ovat tulleet sankoin joukoin kadulle Kiinan lippuja kantaen. Hiljainen enemmistö on kyllästynyt länsimielisten mielenosoituksiin. Mikään läntinen media ei ole kuvannut tätä valtavaa kulkuetta, mutta tällaiseen \”vastuulliseen journalismiin\” olemme saaneet nyt hybridisodankäynnin kiihtyessä tottua.

Pekingin olisi aika hylätä Britannian kanssa tehty \”kahden järjestelmän\” sopimus. Hongkongista on tullut Kiinaan suuntautuvan vakoilun ja epävakauttamisyritysten sillanpääasema, jossa MI6:n ja CIA:n agentit parveilevat turisteina, liikemiehinä, toimittajina ja kansankiihottajina. Hongkong on osa Kiinaa, joten ehkä brittihallinnon perään huutelijoiden kannattaisi pakata laukkunsa ja muuttaa vaikka Lontooseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s