Suomessa on yllättävän paljon Israelin ystäviä ja ymmärtäjiä. Tämä näkyi taas viikonloppuna, kun Israel moukaroi maailman suurinta avovankilaa, Gazaa, palestiinalaisia tappaen. Sosiaalinen media täyttyi Israelia puolustelevista kommenteista ja aiheesta kirjoitettiin juutalaisvaltiota ylistävään sävyyn myös blogeissa.

Israelin iskujen virallisena syynä ovat palestiinalaisten raketti-iskut, mutta taustalla on väitetty olevan myös tietoinen provosointi Israelin taholta. Qatar on myöntänyt Gazaan avustusrahoituksen infrastruktuurin jälleenrakennustyöhön, mutta Israel on tahallaan viivästyttänyt rahoituksen perille pääsyä, saadakseen aikaan turhautuneen reaktion. Perjantaina israelilaiset ampuivat myös aseettomia gazalaisia mielenosoittajia kuoliaaksi, ja tämä johti jälleen uusiin yhteenottoihin ja tilanteen kiristymiseen.

Israel on piirittänyt Gazan panssarivaunuilla, tykistöllä ja jalkaväellä. Myös ilma- ja merivoimat ovat osallistuneet silmittömään tulitukseen viikonlopun aikana. Iskujen kohteeksi ovat joutuneet siviilien asuinrakennukset, moskeija, joukko kauppoja sekä turkkilainen Anadolu-uutistoimisto, mikä on saanut Turkin ulkoministeriön tulistumaan Israelin \”kohtuuttomista toimista\”. Ainakin 23 palestiinalaista, mukaan lukien kaksi raskaana olevaa naista ja kaksi vauvaa, on kuollut viikonlopun iskuissa ja useita on loukkaantunut vakavasti. Neljän israelilaisen kerrotaan kuolleen Gazan kaistalta ammuttujen rakettien vuoksi.

Egypti ja Euroopan unioni ovat yrittäneet hieroa sopua osapuolten välille. Valkoinen talo on myös reagoinut tilanteeseen. Presidentti Trump, tuo Suur-Israelin kätilö, on ilmaissut \”sataprosenttisen tukensa\” Israelille, ja luvannut palestiinalaisille \”lisää kärsimystä\”, jos nämä jatkavat \”terrori-iskujaan\”. \”Lopettakaa väkivalta ja tehkää työtä rauhan eteen\”, Trump twiittaili Gazan asukkaille. Yhdysvaltojen johto ei koskaan esitä minkäänlaista kritiikkiä Israelia kohtaan, joten Washingtonin rooli rauhanedistäjänä Lähi-idässä ei ole erityisen uskottava. Israelin toimet eivät aiheuta myöskään \”kansainvälisen yhteisön\” väliintuloa, YK:kin on aina vain \”huolissaan\”.

Sionistivaltio isännöi pian myös Euroviisuja. Vaikka useat kansalaisjärjestöt, sekä joukko artisteja ja taiteentekijöitä, ovat kehottaneet boikotoimaan laulukilpailuja, euroviisuihin osallistuvaa suomalaista Darudea ja kumppaneita eivät Israelin veriteot näytä haittaavan. Viisujen virallisia avajaisia vietetään Tel Avivissa ensi viikon sunnuntaina. Myös Israeliin läheiset suhteet omaava, juutalaiseen kabbalaan seonnut Madonna, esiintyy väliaikanumerona laulukilpailun finaalissa. Pääministeri Netanjahun korville Gazaan kohdistetut ilma-iskut lienevät kuitenkin sitä parhainta musiikkia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s