Igor Panarin (s. 1958) on psykologian ja valtiotieteen tohtori, joka on myös Venäjän johtavia informaatio- ja hybridisodan tutkijoita. Panarin on toiminut lukuisissa Venäjän hallituksen luottamustehtävissä ja esiintyy usein venäläisissä tiedotusvälineissä. Hän on opettanut useissa Venäjän yliopistoissa ja kirjoittanut viisitoista kirjaa. Nyt suomeksi on ilmestynyt Hybridisodat: Historia, teoria ja käytäntö (Johan Bäckman Publications, 2019), joka onkin monin tavoin ajankohtainen teos.

Kirjan suomalaisen painoksen julkaisua on jo mollattu sosiaalisessa mediassa ja se on kehotettu jättämään lukematta. Myös eräs Helsingin Sanomien toimittaja on paheksunut kirjaa ja sitä, että se on ylipäänsä myynnissä Adlibris-verkkokaupassa, vaikka julkaisijana on Johan Bäckman. Tällaiset valitukset voi jättää omaan arvoonsa. Panarinin teos ei ole mikään propagandistinen tuotos, vaan esittelee hybridisota-termin merkitystä, historiaa, ja erilaisia lännen masinoimia hybridisotaoperaatioita aina tsaarien ajoista tähän päivään. Kyseessä taitaa olla julkaisijan mielenkiintoisin teos tähän asti.

Jo kirjan johdannossa Panarin kertoo hybridisodan (engl. hybrid warfare) olevan termi, joka otettiin käyttöön Yhdysvalloissa 1900-luvun lopussa. Termi tarkoittaa erilaisia vaikuttamiskeinoja sisältävää sotastrategiaa, joka yhdistelee tavanomaista sodankäyntiä ja informaatiosotaa. Yksi Panarinin omista teorioista kuitenkin on, että hybridisodankäyntiä ideoitiin ja toteutettiin jo brittiläisen imperiumin valtakaudella. Panarinin mielestä britit liittolaisineen (\”trotskilaiset globalistit\”, \”vapaamuurarit\” ja \”liberaalit\”) toteuttivat hybridisodan avulla Venäjän keisarikunnan hajottamisen vuonna 1917 sekä Neuvostoliiton hajottamisen vuonna 1991. Kirja on spekuloiva, mutta erittäin asiapitoinen.

Panarin pyrkii kirjassaan systematisoimaan hybridisotatietoa ja huomioi maailmanpolitiikan tapahtumia, kansainvälisiä suhteita sekä Venäjän, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja muunkin maailman poliittista historiaa. Hybridisodan historiaa ryhdytään avaamaan aina kuningatar Elisabet I:n ajoista asti, ja esiin nousee myös varhainen hybridisodan kehittelijä, kuningatar Elisabetin astrologi ja tieteellinen neuvonantaja, John Dee. Tämä on mielenkiintoinen osio, mikäli historia kiinnostaa. Panarin mainitsee myös, että juuri John Dee otti käyttöön termin \”Britannian imperiumi\” ja laati ohjelman, joka loi perustan englantilaiselle kolonialismille ja hegemonialle. Myöhemmin Panarin käsittelee brittiläisen imperiumin muitakin hahmoja ja sellaisia varhaisia globalisteja kuten Cecil Rhodes, sekä lordeja Balfour, Rothschild, Milner ja Esher.

Panarin selittää, kuinka lännessä, erityisesti Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, on jo vuosisatojen ajan kehitelty suunnitelmia ja toteutettu salaisia operaatioita, joilla ensin Iso-Britannia ja myöhemmin Yhdysvallat saisi globalistien välineenä hegemonisen otteen muusta maailmasta ja erityisesti Euraasiasta. Venäjä on jo pitkään ollut globaalin hybridisodan kohteena. Lännen talouspakotteet ja hybridisota olivat todellisuutta jo Neuvostoliiton aikana. Panarinin mielestä neuvostojohto ei osannut asianmukaisesti arvioida tällaisten \”epäsotilaallisten operaatioiden\” haasteita ja uhkia, mistä johtuen Neuvostoliitto saatiin vedettyä mukaan mm. Afganistanin sotaan ja näännyttävään kilpavarusteluun. Tämän sodankäynnin tavoitteena oli (ja on edelleen) Venäjän disintegraatio, valtion sisä- ja ulkopoliittisen linjan muuttaminen, valtiojohdon vaihtaminen länsivalloille lojaaliin johtoon, ja maan alistaminen lännen ideologiselle ja taloudelliselle valvonnalle.

Hybridisodat avaa myös sotilasliitto Naton salaisia projekteja, jotka brittitiedustelu MI6 ja amerikkalainen CIA käynnistivät toisen maailmansodan jälkeen. Panarin kertoo, miten Naton salaiset ryhmät toimivat myös terrorismin keinoin, tästä synkkänä esimerkkinä operaatio Gladio. Näiden projektien vanavedessä syntyi myös tänä päivänä meille tutuksi tullut islamistinen terrorismi. Panarin sanookin suoraan, että esimerkiksi Isis-järjestö on länsimaiden MI6:n ja CIA:n luomus, jolla on pyritty epävakauttamaan Lähi-itää. Venäjän joukkojen sijoittaminen Syyriaan olikin hybridisodankäynnissä välttämätön vastatoimi. Samoin Iranin islamilainen tasavalta on lännen globalisteille ongelmallinen, ja nyt Trumpin hallinnon tehtävä on käydä sitä vastaan.

Panarinin kirja on aika huikea teos, sillä se käy nykyajan hybridisodankäynnin ohella läpi Venäjän historiaa Iivana Julman ja muiden tsaarien ajoista aina slavofiileihin, eurasianisteihin ja Venäjän vapaamuurariloosien subversiiviseen toimintaan. Lisäksi se käsittelee brittiläisen imperiumin roolia ja esittelee myös lännen globalistien luomien järjestöjen (Ulkosuhteiden neuvosto, Trilateraalinen komissio, Bilderberg-ryhmä) Neuvostoliiton ja Venäjän federaation vastaisia toimia. Samoin se vyöryttää lukijan eteen koko joukon sekä Euroopan että Venäjän geopolitiikan hahmoja aina Rudolf Kjéllenistä Karl Haushoferiin, Nikolai Trubetskoista Pjotr Savitskiin ja Lev Gumiljoviin, sekä amerikkalaisiin Henry Kissingeriin ja Zbigniew Brzezinskiin. Myös toisen maailmansodan aikaiset hahmot, kuten Stalinin vakooja Richard Sorge ja Englantiin lentänyt saksalainen Rudolf Hess, vilahtavat mukana.

Panarin esittää myös kritiikkiä Neuvostoliiton johtoa ja KGB:tä kohtaan ja kirjoittaa puoluejuonitteluista ja monista Neuvostoliiton ajan johtohahmoista. Stalinin mustamaalaaminen on professorin mielestä tiedustelupalvelu MI6:n pitkäaikaisin operaatio, joka aloitettiin vuonna 1954 ja se jatkuu vielä tänäkin päivänä, koska Stalin on Neuvostoliiton saavutusten ja olemassaolon arkkityyppi. Angloamerikkalaisten operaatioilla on myös avitettu valta-asemiin henkilöitä, jotka on sitten johdateltu toteuttamaan lännen intressejä. Tällaiseksi Panarin laskee Mihail Gorbatšovin, jonka uraa ja toimintaa käsitellään myös kirjassa. Kiinnostavaa luettavaa on myös kappale lännen Venäjälle ujuttamista tai neuvostokansalaisten joukosta värväämistä vaikuttaja-agenteista.

Panarinin mietteissä kulkee kaiken aikaa mukana ajatus euraasialaisen mannermaaliiton perustamisen välttämättömyydestä. Hän käsittelee myös geopolitiikan hybridisotaa, ja painottaa Halford Mackinderin tavoin Euraasian tärkeyttä. Euroopan ja Venäjän välistä liittoa vastustavat asettuvat yleensä tavalla tai toisella lännen globalistien puolelle, olipa kyse sitten Venäjä-vastaisista kansallismielisistä, eurofederalisteista, transatlantisteista, markkinaliberaaleista, tai muuten vain Yhdysvaltojen hegemonisen aseman puolelle asettuvista toimijoista. Oma premissini on lähellä Panarinin ajatuksia: Euroopan tulisi lähentyä Venäjää ja Kiinaa, jotta angloamerikkalainen hegemonia saataisiin vihdoin päätökseen ja sen korvaisi uusi, multipolaarinen maailmanjärjestys.

Venäläistutkijan mukaan globaalia kamppailua käydään \”yhtäältä kansallismielisten valtion etua ajavien ja toisaalta lontoolaisten trotskilaisten globalistien kesken\”. Viimeksi mainittujen voimien kannattajia asuu toki monissa maailman maissa. Panarin katsoo, että \”globalismin ideologit haluavat jatkaa liberaalin kolonialismin kuolinkouristuksia vielä muutaman vuosikymmenen ajan\”, ja siksi he ovat syöksemässä koko maailman uusiin kriiseihin ja konflikteihin pitkittääkseen valtakauttaan. Onkin luultavaa, että hybridisodankäynti ja informaatiovastakkainasettelu tulee tulevaisuudessa vain kiihtymään, ja raja sodan ja rauhan välillä hämärtyy entisestään.

Kirjan kautta saa hyvän käsityksen siitä, mistä hybridisodissa on kyse, olipa lukija sitten eri valtaryhmistä mitä mieltä hyvänsä. Näkövinkkeli avautuu myös lännen globalistien maailmankuvaan, eri järjestöjen ja tiedustelupalvelujen toimiin, kuin myös eurasianistien ajatuksiin, sekä Venäjää tällä hetkellä hallitsevan poliittisen valtaryhmän hybridisodan puolustusoperaatioihin. Panarin antaa oman arvionsa myös lännen masinoimista värivallankumouksista, jotka ovat eräs hybridisotaoperaatioiden muoto. Esimerkkitapauksia käsitellään Egyptistä Turkkiin ja Ukrainaan. Myös muita nykyajan turvallisuusuhkia käsitellään, samoin hakkerihyökkäyksiä, kollektiivista turvallisuusjärjestö CSTO:a, Syyrian ja Lähi-idän tilannetta, sekä Trumpin presidenttiyttä.

Lopussa Panarin esittelee omaa historianfilosofista maailmankuvaansa. Siinä missä Venäjä näyttäytyy hänelle \”muinais-Rooman ja Bysantin perinteiden jatkajana\”, lännen globalisteja edustava Lontoo on puolestaan \”hävitetyn Karthagon perillinen\”. Kirjassa yhdistyy reaalipolitiikka, vakoilu, informaatiosota sekä hivenen esoteerinen historian tulkinta. Hybridisodat tarjoaa viidensadan sivun verran kiehtovaa luettavaa: historiaa, nykyaikaa, geopolitiikkaa, salaisia ja vähemmän salaisia operaatioita, vaikuttaja-agentteja, idän ja lännen välisiä poliittisia ja sotilaallisia konflikteja, informaatiosotaa, sekä Panarinin omia mietteitä tästä kaikesta. Mieleenpainuva lukukokemus, joka kyseenalaistaa lännen narratiivin ja herättää uusia ajatuksia aikamme politiikasta sekä siitä, mitä tapahtuu kulissien takana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s