Irakin ja Iranin presidentit, Barham Salih ja Hassan Rouhani

Yhdysvaltojen tukemat \”diktaattorit, teurastajat ja ekstremistit\” ovat raunioittaneet Lähi-idän, Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif kommentoi Twitterissä.

Zarif twiittasi aiheesta, kun Trump oli jälleen projisoiden haukkunut Irania \”maailman johtavaksi terrorismin tukijaksi\” ja \”korruptoituneeksi diktatuuriksi\” Kansakunnan tila-puheessaan.

\”Trumpin jälleen syyllistäessä meitä, me iranilaiset – juutalaiset maanmiehemme mukaanlukien – muistelemme neljänkymmenen vuoden aikana saavuttamaamme kehitystä, ja tämä huolimatta Yhdysvaltojen painostuksesta\”, Zarif kirjoitti Twitterissä seuraajilleen.

Irakin pääministeri Adil Abdul-Mahdi on tuominnut Trumpin lupauksen siitä, että amerikkalaisjoukot jäävät Irakiin, jotta Washington \”voi pitää  Irania silmällä\”. Pääministeri painotti, ettei Irakia saa käyttää tukikohtana hyökkäyksiin sen naapurimaata vastaan. \”Irakille on ensisijaisen tärkeää säilyttää hyvät suhteet naapurimaahansa Iraniin\”, Abdul-Mahdi kertoi toimittajille.

Valtaosa yhdysvaltalaissotilaista poistui Irakista joulukuussa 2011, mutta paikan päällä on yhä sotilaita, neuvonta- ja avustusjoukkoja, sekä epämääräisiä tukikohtia, joissa on koulutettu myös Syyrian hallituksen vastaisia \”kapinallisia\”.

Iranin väitetään olevan myös sotilaallisesti läsnä Irakissa paikallisten šiiaryhmien voimin, joita se on kaiken varalta aseistanut ballistisilla ohjuksilla. Näin Iranin paikalliset liittolaiset voivat tarvittaessa puolustautua amerikkalaisten iskuja vastaan. Tämä on myös yksi monista varokeinoista, jos Iraniin yritetään hyökätä.

Iranin ja Irakin välit ovat kuitenkin hyvät. Maat solmivat juuri maksusopimuksen,  jolla Irak voi maksaa Iranille kaasun ja sähkön toimituksista. Iran toimittaa Irakiin myös kaikenlaisia tuotteita kodinkoneista elintarvikkeisiin ja maataloustuotteisiin. Irak ei käytä Iranin kanssa maksuvälineenä dollaria, vaan kauppaa käydään paikallisilla valuutoilla.

Yhdysvaltojen ja lännen sekaantumisesta vapaa Lähi-itä olisi paras ratkaisu kaikille, niin Iranille kuin arabimaille; se myös vähentäisi tarvetta pakolaisuuteen. Alue voisi elää ja kehittyä omalla tavallaan, mutta tällaista ratkaisua ei ole vielä näköpiirissä. Myös Israelin laajentumispyrkimykset ja sen Syyrialta valloittamien Golanin kukkuloiden miehitys vaikuttavat asiaan. Iranin ja Irakin välillä vallitsee kuitenkin rauha.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s