Iranin vallankumouskaartin erikoisjoukkojen komentaja Qassem Suleimani, jota ajatollah Khamenei on kutsunut \”eläväksi marttyyriksi\”, on vastannut Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin Iran-pakotteisiin julkaisemalla Instagrammissa kuvan, jossa hän esiintyy ilkikurisesti Games of Thrones-sarjan valkoisena kulkijana. \”Minä olen sinun vihollisesi. Quds-joukot ovat vihollisiasi\”, kirjoittaa Soleimani. \”Sinä aloitit tämän sodan, mutta me lopetamme sen\”, hän jatkaa.

Tämä on vastaus Trumpin aiemmin twiittaamaan kuvaan itsestään, jossa hän lainaa HBO:n George R.R. Martinin kirjoihin pohjautuvaa fantasiasarjaa Iranille suunnatulla viestillä, jossa lukee \”pakotteet ovat tulossa\”. HBO vastusti Trumpin twiittiä vedoten tekijäinoikeusrikkomukseen.

Sionistien marionetti Trump veti Yhdysvallat pois vuonna 2015 Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta, sanoen että Teheranin \”vihamielinen toiminta\” Lähi-idässä on uhka Israelille. Yhdysvaltojen Iranin vastaisten pakotteiden on määrä astua voimaan maanantaina, marraskuun 5. päivänä.

Teheran on vastannut Washingtonin toistuviin uhkauksiin kutsumalla Yhdysvaltojen asettamia talouspakotteita avoimeksi sodanjulistukseksi Irania kohtaan. Komentaja Suleimani on välittänyt Trumpille viestin, jossa sanotaan että Iranin vastaiset sanktiot tulevat \”tuhoamaan kaiken mitä omistat\”.

Iranin vallankumouskaartin erikoisjoukkojen komentaja Qassem Suleimani on puolustanut Irania ja johtanut salaisia operaatioita eri puolilla Lähi-itää lähes kahden vuosikymmenen ajan. Yhdysvallat ja Israel ovat yrittäneet salamurhata hänet useasti, mutta onneksi tuloksetta.

\”Suleimanilla on käytössään useita epäsuoria keinoja, joilla se voi uhata Yhdysvaltain intressejä Lähi-idässä\”, Global Public Policy Institute-tutkimuslaitoksen analyytikko Tobias Schneider on todennut. Iran on niitä harvoja valtioita, jotka uskaltavat vastustaa angloamerikkalaisjuutalaista hegemoniaa Lähi-idässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s