Venäjän presidentti Vladimir Putin keskusteli torstaina ulkopolitiikasta Valdai-klubin kokoontumisessa Sotšissa.

Putin sivuutti olankohautuksella kysymyksen huonontuneista länsisuhteista ja kertoi Moskovan kasvavasta diplomaattisesta ystävyydestä Aasian ja Lähi-idän maiden kanssa. Yhdysvaltojen hallitsema unipolaarinen maailma on Putinin mukaan jo \”mennyttä aikaa\”. Myös Sauli Niinistö totesi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, kuinka \”EU on ikään kuin pudonnut pöydästä\”, ja että \”Kiina, USA ja Venäjä pyörittävät nyt tätä palloa\” kolmestaan.

Putinin puhe Valdai-klubilla korosti Venäjän sotilaallista painoarvoa ja tarjosi erilaisia ​​ehdotuksia Moskovan liittolaisille. Hän sanoi, että hänen maansa on aina valmis keskustelemaan, huolimatta länsimaiden epäoikeudenmukaisista syytöksistä hänen hallintoaan vastaan. \”Jännityksen ja hysterian lietsominen ei ole meidän tapamme…Emme luo ongelmia kenellekään\”, Putin sanoi. \”Toivon, että voimme keskustella rakentavasti.\”

Krimin liittäminen Venäjään vuonna 2014 toi Moskovalle lännestä pakotteita, joita laajennettiin sen jälkeen, kun Venäjä ryhtyi auttamaan sotilaallisesti Assadia Syyriassa. Myös väitetty sekaantuminen Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin ja entisen vakoojan myrkytyssyytökset Iso-Britanniassa vaikuttivat pakotteisiin.

Valdai-klubin keskustelussa Putin palasi toistuvasti ajatukseen siitä, että Yhdysvaltojen hegemonia on syypää moniin maailmanlaajuisiin ongelmiin, mutta amerikkalaisen ylivallan iltahämärä tarjoaa mahdollisuuksia Venäjälle ja sen ystäville. \”Imperiumit ajattelevat usein voivansa tehdä pieniä virheitä, koska ne ovat niin voimakkaita…Mutta kun näiden virheiden määrä kasvaa jatkuvasti, saavutetaan taso, jota ei voida enää ylläpitää\”, Putin analysoi.

\”Tuolloin maa voi kuvitella voivansa tehdä mitä tahansa\”, Putin sanoi yleisölle hiihtokeskuksessa lähellä Sotšin kaupunkia. \”Tämä johtuu unipolaarisen maailman monopoliasemasta…Onneksi tämä monopoli on katoamassa. Se on jo melkein ohi\”, Putin totesi, viitaten Yhdysvaltojen unilateraaliseen rooliin maailmassa.

Putinin mukaan presidentti Trump oli kuunnellut hänen argumenttejaan Helsingin huippukokouksessa, eikä ollut suhtautunut kielteisesti neuvoihin, kuten eräät yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet ovat väittäneet. Putin totesi ajattelevansa yhä, että Yhdysvaltojen johtaja pyrkii palauttamaan Yhdysvaltojen ja Venäjän väliset suhteet. \”On parempi puhua, keskustella, kuin tapella keskenään kuin kissat ja koirat\”, hän sanoi.

Mutta yli neljä vuotta kestänyt aallonpohja suhteissa länteen on saanut Moskovan kääntymään itään ja lujittamaan diplomaattisia ja kauppasuhteita Kiinan kanssa ja rakentamaan vaikutusvaltaa Lähi-idän maihin, kuten Iraniin, Turkkiin ja Saudi-Arabiaan.

Mitä tulee sauditoisinajattelija Jamal Khashoggin katoamiseen ja oletettuun murhaan maan Istanbulin konsulaatissa, Putin osoitti aiemmin tukeaan kuningaskunnalle sanoen, että tällä hetkellä ei ole mitään syytä pahentaa Venäjän hyviä suhteita Riadiin; Putinin mukaan Yhdysvallat on myös osittain vastuussa Khashoggin kohtalosta.

\”Hän [Khashoggi] ei asunut Venäjällä vaan Yhdysvalloissa. Tässä mielessä Yhdysvallat on vastuussa siitä, mitä hänelle tapahtui\”, Putin sanoi. \”Todellakin, emme tiedä, mitä tapahtui. Khashoggilla oli yhteyksiä tiettyihin valtapiireihin. Miksi meidän pitäisi ryhtyä toimiin, jotka saattaisivat vahingoittaa suhteitamme Saudi-Arabiaan?\” Näin toimii reaalipolitiikka, kuten aiemmassa kirjoituksessani sääntöpohjaisesta järjestyksestä esitin.

Putin ilmoitti myös Moskovan myöntävän Egyptille 45 miljardin dollarin lainan, jotta tämä voi rahoittaa Venäjän rakentaman ydinvoimahankkeen ja esitteli suunnitelmansa toimittaa sotilasteknologiaa Pekingiin, sekä sallia kiinalaisten maatalousyritysten investoida Venäjän kaukoidän alueelle.

Valdai-klubin keskustelussa, jossa oli myös tarkoitus perustella, miksi Venäjän ydinaseohjelma on \”maailman paras\”, Putin sanoi, että uusi hypersoninen ohjus toimitettaisiin Venäjän armeijalle \”muutaman kuukauden sisällä\”. Myös amerikkalaisen keskustiedustelupalvelu CIA:n mukaan Venäjän asevoimien toimintakyky on olennaisesti kohonnut entisestä.

Putin kuitenkin painotti, että Venäjä käyttäisi ydinaseita vain vastatakseen vihollisen ensi-iskuun. Toisin sanoen, jos Yhdysvallat ja Nato eivät ryhdy sotatoimiin Venäjää vastaan, ei ole todellista syytä huoleen. Valitettavasti emme voi tietää, millaisiin järjettömiin riskeihin väistyvä imperiumi on valmis yrittäessään pysyä mukana suurvaltapolitiikassa ja geopoliittisessa pelissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s