Englantilainen filosofi ja kirjailija John Gray kirjoittaa artikkelissaan The rise of post-truth liberalism, kuinka liberaalit Yhdysvalloissa ja Euroopassa selittävät epäonnistumisiaan salaliittoteorioilla.

Trumpin vaalivoiton jälkeen New Yorkin sivistyneistö oli Grayn mukaan kuin joukkopsykoosin vallassa. Vaalien tuloksen täytyi olla huijausta: jokin salakavala taho oli vaikuttanut Trumpin saamaan äänivyöryyn, cityliberaalit uskoivat ihan tosissaan. Tämä on sikäli huvittavaa, sillä aiemmin väite, jonka mukaan politiikan tapahtumia ohjailisivat kulissien takaiset, salaiset tahot, on ollut liberaalien mielestä vain harhaista, äärioikeistolaista ajattelua.

Joillekin tällainen uusi paranoidinen liberalismi sopii. Liberaali eliitti, joka on ollut enemmän tai vähemmän niskan päällä lännessä jo vuosikymmeniä, voi nyt heittäytyä voimattoman uhrin asemaan. Uuden salaliittoteorian mukaan liberaalissa yhteiskunnassa itsessään ei ole mitään vikaa, vaan sitä ovat vain horjuttaneet ulkopuoliset, vihamieliset voimat. Se, että jokin vieras valta yrittäisi vaikuttaa toisen maan politiikkaan, ei ole sinänsä epäuskottavaa. Mutta Grayn mielestä on jokseenkin älyvapaata kuvitella, että länsimaisen liberalismin heikentyminen olisi esimerkiksi Vladimir Putinin aikaansaannos. Perimmäiset syyt liberaalien yhteiskuntien epävakauteen ovat lähtöisin niistä itsestään.

Kommunismin kaaduttua liberaalit olettivat, että ainoa legitiimi hallitusmuoto vastedes olisi liberaali demokratia, joka pitäisi viedä poliittisena lähetystyönä kaikkialle. Mutta liberalismin voiton sijasta Neuvostoliiton romahduksesta tulikin jakobiinien aloittaman ja Leninin toteuttaman Valistuksen illiberaalin projektin häviö. Sen sijaan, että Venäjä olisi omaksunut länsimaisen ideologian, kommunismin jälkeisessä ajassa siitä on tullut euraasialainen voima, joka määrittelee itsensä lännestä erillisenä sivilisaationa, joka pohjautuu ortodoksiseen kristillisyyteen. Vastaavasti, kun Kiina hylkäsi maolaisuuden,  se ei omaksunut länsimaista markkinataloutta, vaan kehitti uuskungfutselaisen valtiokapitalismin muunnelman, jonka menestyksestä läntisetkin taloudet ovat pian riippuvaisia.

Onko niin, että liberalismi ei olekaan \”historian oikealla puolella\”? Grayn mukaan liberaalit ovat nähneet itsensä ihmiskunnan älyllisenä eturintamana, mutta nyt uuden maailmanjärjestyksen kynnyksellä, he ovatkin hämillään ja hukassa. Niinpä tosiasiat jätetään huomiotta tai kieltäydytään vain uskomasta niihin; totuus uhrataan, jotta varmistettaisiin oman maailmankuvan merkityksellisyys muuttuneessa tilanteessa. Vaikka termi \”totuudenjälkeinen populismi\” on Britannian Brexit-äänestyksen ja Yhdysvaltojen 2016 presidentinvaalien aikoihin levinnyt laajempaan käyttöön, aikaamme määrittelee Grayn mielestä ennemminkin \”totuudenjälkeisen liberalismin\” nousu.

Grayn mukaan New Yorkin liberaalien reaktio Trumpin valintaan edusti akuuttia kognitiivista dissonanssia puhtaimmillaan. Valistuneet liberaalit, jotka olivat tähän saakka uskoneet, että juuri he ymmärtävät parhaiten historian vääjäämätöntä kulkua, huomasivatkin yhtäkkiä, etteivät he ymmärtäneetkään omaa yhteiskuntaansa. Paranoidisuus, jonka valtaan he joutuivat, johtui siitä, että heidän maailmankuvansa romahti. Tämän seurauksena he ovat henkisesti ja poliittisesti halvaantuneita. Nyt he itse toivovat paluuta \”vanhaan hyvään aikaan\”, siihen liberaaliin maailmaan, joka tuotti myös nykyisen kriisin.

Seuraukset ovat nähtävissä myös Euroopassa. Illiberaalit, populistiset voimat, jotka etenevät mantereen halki, eivät ole syntyneet tyhjästä. Ne ovat reaktio Euroopan hyperliberaalia avointen rajojen politiikkaa vastaan. Koska enemmistö ei kykene vaikuttamaan maahanmuuttoa koskevaan poliittiseen päätöksentekoon, liberaalista demokratiasta on tullut sen vihollinen. Tietoisuus tästä asiantilasta kasvaa. Enemmistö Euroopan maiden paikallisväestöstä vastustaa meneillään olevia rajuja yhteiskunnallisia muutoksia, joita nopea ja laajamittainen maahanmuutto on tuonut mukanaan.

Kun keskustalaiset puolueet ovat vapaan liikkuvuuden mahtailevan EU-projektin puolella, loogisena seurauksena tälle on liberalismin vastaisen demokratialiikkeen nousu. Liberaalit eivät ymmärrä tätä logiikkaa, sillä heidän näkemyksensä Euroopasta on harhainen ja itseään pettävä. Jos he ovat erehtyneet Euroopan asioissa, he voivat olla väärässä muussakin. Tällä välin keskustalainen politiikka murenee entisestään ja uusi liberalismin jälkeinen järjestys alkaa hahmottua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s