Alain de Benoist

Maahanmuuttokriisi on johtanut Euroopan unionin institutionaaliseen kriisiin. Kun siirtolaisvastainen kapina koski vain \”pieniä\” ja \”kaukaisia\” unionin maakuntia, kuten Puolaa tai Unkaria, Euroopan komissio kykeni käsittelemään asiaa osoittamalla halveksuntansa tällaista EU:n liberaaleille arvoille sopimatonta toimintaa vastaan. Mutta entäpä kun Italia, yksi Euroopan unionin perustajamaista, lyö nyrkkinsä pöytään ja sanoo ei?

Ranskalaisen filosofin ja uusoikeiston ideologin, Alain de Benoistin, mukaan, Euroopan unioni repii itsensä rikki maahanmuutolla. Kyseessä on historiallinen käännekohta, mutta voimmeko olla yllättyneitä siitä? Viime vuosina maahanmuuttoon liittyvät sosiaaliset patologiat ovat muuttuneet eurooppalaisten päällimmäisiksi huolenaiheisiksi. Ihmiset yksinkertaisesti eivät enää kestä maahanmuuttajien vyöryä, ja he kokevat sen \”hyökkäykseksi\” tai \”tulvaksi\”. Benoistin mukaan asia ahdistaa kantaväestöä yhä enemmän, koska muuttovirta vain jatkuu.

Vieläkin tärkeämpää on, että natiivit eivät enää usko poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka ovat vuosikymmenien ajan vakuutelleet, että maahanmuutto on taloudellinen ja demografinen \”tilaisuus\”, ja että on oltava ainutlaatuisen paatunutsydäminen, jos ei pidä \”moraalisena velvoitteena\” toivottaa maahanmuuttajia tervetulleiksi. Esimerkiksi ranskalaiset ovat Benoistin mukaan mielellään muukalaisvastaisia, mutta eivät oikeasti rasistisia. He tietävät hyvin, etteivät \”ennakkoluulot\” tuhoa heidän elämäänsä, vaan konkreettiset tapahtumat ja ihmiset.

Eurooppa hajottaa itseänsä osiin, mutta se myös uudelleen järjestää palasiaan. Keski-Euroopan maat, jotka eivät halua muuttua elintasopakolaisten tienvarsimajataloiksi, poistuvat pelistä. Yleensä sanotaan, että he kääntyvät sisäänpäin ja eristäytyvät, mutta he myös yhdistyvät keskenään. Visegrád-maat (Unkari, Puola, Tšekki ja Slovakia) eivät ainoastaan vastusta Brysselin komission maahanmuuttomyönteisiä määräyksiä, vaan he myös kokoustavat yhdessä, ja mukaan ovat liittyneet myös Itävalta, Slovenia, Kroatia, Romania ja Bulgaria. Kahdentoista maan blokki, jossa on 120 miljoonaa asukasta, muodostaa alkion \”toiselle Euroopalle\”.

Kyselyt osoittavat, että maahanmuuton vastustus on jatkuvasti kasvanut. Miksi hallitukset sitten jättävät kansalaisten tahdon ja huolen huomiotta? Se todennäköisesti tulee maksamaan heille poliittisesti. Benoistin mukaan he ovat lobbauksen ja poliittisen korrektiuden halvaannuttamia. He eivät halua kohdata todellisuutta. Syvin syy on kuitenkin se, että he itse uskovat vallalla olevaan ideologiaan. Tämän ideologian näkökulmasta maahanmuutto ei ole ongelma, koska kulttuurit ja kansat eivät ole käytännössä mitään, vain yksilöillä on merkitystä. Maahanmuuton sääntely rikkoo liberaalia periaatetta, jonka mukaan yksilön identiteettiä ei voida juontaa johonkin sosiokulttuuriseen ryhmään, mikä sitten oikeuttaisi \”eriarvoisen kohtelun\”.

Liberalismi käsittelee kysymystä pelkästään taloudellisesta näkökulmasta: maahanmuutto sallitaan työvoiman koon ja potentiaalisen kuluttajien määrän lisäämiseksi. Lisäksi se oikeuttaa ihmisten, pääoman ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden välttämättömyyden. Miljoonaa ei-eurooppalaista, jotka tulevat asumaan Eurooppaan, on vain miljoona \”yksilöä\” lisää, jotka liittyvät miljoonien muiden \”yksilöiden\” joukkoon. Ongelmana on, että isäntämaan asukkaat eivät näe heitä \”yksilöinä\”, vaan somalialaisina, irakilaisina​ ja afganistanilaisina, joiden tapoja on vaikea sovittaa yhteen paikallisten tapojen kanssa.

Italiassa vasemmistolaisen Viiden tähden liikkeen ja oikeistolaisen Legan populistien liitto on jotain uutta, kun taas esimerkiksi Itävallassa hallitukseen on noussut perinteisen oikeiston ja populistisen \”äärioikeiston\” koalitio. Kaikille yhteistä on EU-kriittisyys ja maahanmuuttovastaisuus. Onko tämä vasemmiston ja oikeiston yhdistyminen nimenomaan italialainen ilmiö, vai voitaisiinko se toistaa muissa maissa, kuten Ranskassa, tai vaikkapa Suomessa?

Benoistin mielestä suuret poliittiset ilmiöt harvoin siirtyvät samanlaisina maasta toiseen, vaan ne ottavat erilaisia muotoja. Niinpä myös populistiset liikkeet, joiden nousu Euroopassa vain jatkuu, määrittävät itsensä eri tavoin. Niillä on kuitenkin yksi yhteinen piirre. Kulttuurisen epävarmuuden tunne, jota maahanmuutto on lisännyt, ei yksin riitä selittämään populismia. Populismia syntyy vain silloin, kun taloudellinen ja sosiaalinen turvattomuus lisätään kulttuuriseen epävarmuuteen. Tästä syystä jakautuminen ei tapahdu niinkään oikeiston ja vasemmiston, vaan varakkaiden ja vähävaraisten välillä.

Juuri näin tapahtui Italiassa, joka kohtasi ensimmäisenä maahanmuuttajien virran, mutta joka kärsi myös vakavasti vuoden 2008 finanssikriisistä. Benoistin mukaan ei ole epäilystäkään, etteikö vastaavaa tapahtuisi kasvavassa määrin myös muualla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s