Siinä missä Juha \”johdan Suomea kuin yritystä\” Sipilä ja kumppanit pyrkivät yksityistämään, myymään tai lahjoittamaan pois koko Suomen, Venäjällä kansallistaminen jatkuu.

Pankkisektorin kansallistamisesta kirjoittaa negatiiviseen sävyyn globalistijulkaisu Bloomberg. Kai se kuvaa jotain asioiden tilasta, että meillä aiheesta on kirjoittanut tähän mennessä vain Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen suomalainen verkkojulkaisu(!). Kotimaisissa talousjulkaisuissa aiheesta ei ole kirjoitettu.

Bloombergin on kuitenkin pakko myöntää, että kansallistaminen tekee Venäjän pankkijärjestelmästä turvallisemman. On vaikea kuvitella, että hallitus tai keskuspankki sallisivat valtion valvonnassa olevan pankin kaatuvan. Samanaikaisesti keskuspankin virkamiehet saavat keskittyä hoitamaan pankkisektorin varsinaista toimintaa, eikä aikaa tarvitse hukata sääntelyyn. Myös potentiaalisen talousrikollisuuden valvominen on nykyisessä järjestelmässä tehokkaampaa.

Kansallistaminen on edennyt Venäjällä siten, että aiemmin yksityisiä rahoituslaitoksia on keskuspankin ja talletussuojaviraston toimesta otettu valtion kontrolliin rahamarkkinoiden vakauden vaarantumisen vuoksi. Pankeista on kansallistettu jo 70,7 prosenttia; Jeltsinin ajoista on siis todella otettu opiksi, eikä länsimaista kapitalismin mallia seurata orjallisesti. Maailmanpankin mukaan kansallistamishanke onkin Venäjällä \”ainutlaatuinen kapitalistisessa järjestelmässä\”.

Kaiken kaikkiaan Putin on asettanut neljännelle toimikaudelleen kunnianhimoiset taloudelliset tavoitteet: kasvua nopeammin kuin muualla maailmassa, köyhyysasteen puolittaminen, nousu suurimpien talouksien joukkoon, ainakin viidennelle sijalle (viime vuonna Venäjä oli 11. sijalla). Osa uudistuksista, kuten eläkeiän nosto, eivät välttämättä ole niin suosittuja, mutta talouden uudistusohjelma on välttämätön Venäjän talouden kehitykselle.

Kansallistaminen tulisi ottaa ohjenuoraksi Suomessakin, mutta uskollisena EU-vasallina Suomi ei tietenkään ole suvereeni maa, joka voisi itsenäisesti hoitaa talouttaan. Tarvittaisiin radikaali muutos, mutta mikään suomalainen eduskuntapuolue ei ole halukas sellaista toteuttamaan. Lännen liberalismin houkutuksia vastustamaan tarvittaisiin aitoja isänmaan ystäviä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s