Aleksandr Prohanov

Aleksandr Prohanov (s. 1938) on venäläinen kirjailija ja kansallismielisen Zavtra-lehden (Завтра, \”Huominen\”) päätoimittaja. Prohanov on Venäjällä tunnettu henkilö, joka on kirjoittanut kolmisenkymmentä kirjaa ja lukuisia muita kirjoituksia. Hän esiintyy usein myös Venäjän televisiossa.

Suomessa Prohanov ei ole tietääkseni mitenkään tunnettu hahmo, eikä hänen teoksiaan ole suomennettu. Meillä häntä on muutamissa kirjoituksissa kutsuttu \”äärinationalistiksi\” ja \”kommunistiksi\” (Iltalehti, 2014) sekä \”ultrakonservatiiviseksi lehtimieheksi\” (Arto Luukkanen, Vapaan pudotuksen Suomi – Tyhjätaskuna karhun syleilyssä, Tammi 2015). Michel Eltchaninoffin kirjan Dans la tete de Vladimir Poutine (Actes Sud, 2015) väittämän mukaan hän on kuitenkin yksi intellektuelleista, joiden ajatuksiin Vladimir Putin toivoi virkamiestensä tutustuvan. Vuonna 2012 Prohanov perusti kansallismielisen Izborskin klubin, jota Timo Vihavainen on kutsunut kirjassaan Vanhan Venäjän paluu (Otava 2014) \”ultranationalistiseksi venäläiseksi yhteenliittymäksi\”.

Kun niin kutsuttu Euroopan pakolaiskriisi alkoi muutama vuosi sitten ja Eurooppaan alkoi kulkeutua satoja tuhansia ihmisiä, lähinnä nuoria miehiä, Lähi-idästä ja Afrikasta, myös Prohanov seurasi tilannetta Venäjällä. Vuonna 2016 hän kirjoitti aiheesta kolumnin Izvestia-lehteen nimellä \”Hyvästi Saksa\”, jonka suomenkielisen version julkaisen ohessa. Vaikka aikaa on hieman kulunut, on kirjoitus yhä ajankohtainen, ja se koskettaa koko Eurooppaa, mukaan lukien Suomea. Prohanovin mukaan eurooppalainen sivilisaatio on kuilun partaalla. Hän kuitenkin toivoo, että Eurooppa selviytyisi. Mutta antaa Prohanovin itse kertoa.

\”Olemmeko todistamassa Euroopan loppua, ulkomaalaisten tulvan alle jääneenä ja juuristaan luopuneena? Eurooppa on paniikissa. Eurooppa on kauhuissaan. Eurooppa valittaa. Sodan uhrit ja Pohjois-Afrikasta tulevat maahanmuuttajat ylittävät meren haurailla veneillä, aiemmin hukkuen rannikolle, ja parhaimmillaankin nousten kerjäämään leipäpalaa eurooppalaisilta. He ryntäävät nyt kohti rajoja, repien piikkilankaa, heittäen leimuavia soihtuja kohti poliisia. Saksassa uutena vuotena he jahtasivat tyttöjä ja nuoria naisia, ahdistellen, ryöstäen, repien ja raiskaten.

Mitä tapahtuu – Euroopan moralistit ihmettelevät? – Kuinka nämä ihmiset, joille me olemme antaneet niin paljon, hylkäävät lämmön, jota olemme heille osoittaneet, miksi he eivät arvosta myötätuntoamme ja suvaitsevaisuuttamme?

Visionäärit ja moralistit, he eivät ymmärrä Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien ihmisten psykologiaa. Nämä ihmiset pakenivat eurooppalaisia pommeja, ohjuksia ja luoteja. He pakenivat palavien kaupunkien, rikkinäisten reliikkien ja mätänevien ruumiiden keskeltä. He eivät tulleet Eurooppaan leivänpalan tai työn perässä, vaan pelastuakseen kuolemalta. Mutta he tulivat myös kostonhimoisina, pitäen eurooppalaisia vihollisinaan, osallisina heidän katastrofeissaan, heidän sivilisaationsa ja elämäntapansa tuhoajina.

Mutta miten eurooppalaiset tämän näkevät? Vasemmistolaiset ja liberaalit, mukaan lukien rouva Merkel, vaativat suurempaa suvaitsevaisuutta, lisäystä ulkomaalaisten kiintiöihin, koska he uskovat, että Eurooppa humanisoi heidät ja rauhoittaa heidän sydämensä.

Eurooppa, Saksa mukaan lukien, on unohtanut menneisyytensä. Euroopan maat ovat menettäneet tahtonsa olla olemassa, vastustaa, unohtamatta suuria valtiomiehiään ja kulttuuriaan. Saksa on unohtanut Kölnin tuomiokirkon, sen majesteetillisesti kohoavan goottilaisen tornin. Se on unohtanut Dürerin, Bachin, Beethovenin ja Wagnerin, Kantin, Hegelin, Schopenhauerin ja Nietzschen.

Hahmoton Eurooppa avaa edelleen oviaan heille, jotka vihaavat Eurooppaa ja Saksaa. On surullinen kohtalo, että kylmän ilmaston on täytyttävä kuumalla vihalla. Rikollisten tekojen taustaa vasten kansallismieliset ryntäävät kaduille, heidän joukkonsa ovat suurempia ja järjestäytyneempiä kuin monikulttuurista suvaitsevaisuutta saarnaavan vasemmiston, antifasistien ja humanistien.

Näiden väkijoukkojen puhujat ovat tulevaisuuden poliittisia ja hengellisiä johtajia, ja he muistavat Saksan suuruuden, kiroten Versaillesin ja Nürnbergin. Siinä vaiheessa Euroopan fasistisoituminen ei enää näytä kovin kaukaa haetulta – toisin kuin liberaalin, suvaitsevaisen Euroopan unionin loppu.

Onko Eurooppa tosiaankin avuton neito, joka heittelehtii hurjan, tyhmän härän selässä, joka kuljettaa hänet meren yli kohti epävarmaa tulevaisuutta? Onko tämä vanhan Euroopan loppu? Vai herääkö neito, hyppää pois härän selästä, ja nousee esiin uudelleen vaahtokuohusta kuin Afrodite? Venäjä seuraa tätä tarkasti.\”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s