Trump ja Kim Jong-un tapasivat sitten Singaporessa. Se, mitä eri mediat ovat kertoneet tapaamisesta ja allekirjoitetun sopimuksen sisällöstä, ei vaikuta kovin ihmeelliseltä, vaikka tapaamista onkin kuvattu historialliseksi. Korean niemimaasta halutaan ydinaseeton vyöhyke, Trump mainitsi turvatakuut, ja osapuolet lupasivat edistää \”rauhaa ja hyvinvointia\”. Keskustelu sujui Trumpiltakin kuulemma \”valtiomiesmäisemmin\” verrattuna G7-maiden riitaisaan kokoukseen. Ehkä unelma Nobelin rauhanpalkinnosta hiveli miehen mieltä?

Ihmiset pitävät onnistuneesta poliittisesta teatterista, mutta Kimin ja Trumpin tapaamisen anti voi jäädä laihaksi. 1990-luvulla Yhdysvaltojen presidenttinä toiminut Bill Clinton teki myös sopimuksen Pohjois-Korean kanssa. Silloin Pohjois-Koreaa luvattiin tukea rauhanomaisen ydinvoiman rakentamisessa, jos se luopuisi varsinaisten ydinaseiden kehittämisestä. Sopimuksesta ei kuitenkaan seurannut mitään konkreettista, Pohjois-Korea jatkoi ydinaseohjelmaansa ja myös Yhdysvallat luisti tyypilliseen tapaansa omista lupauksistaan.

Yhdysvaltojen presidentin kanssa tehdyt sopimukset eivät yleensä ole kovin luotettavia. Niihin vaikuttavat amerikkalaisen valtiokoneiston ja sotateollisen kompleksin pitkän tähtäimen tavoitteet ja Yhdysvaltojen hegemonisen aseman pönkittäminen, eivät kulloisenkin symbolisen johtajan omat toiveet tai periaatteet. Sopimuskumppanin, toisin sanoen Yhdysvalloille alisteisen vasallin, odotetaan luopuvan omasta ideologiastaan, ja lopputuloksena pitäisi olla Yhdysvalloista riippuvainen, liberaalidemokratiaan ja markkinatalouteen perustuva järjestelmä, maasta ja kulttuurista riippumatta.

Yksi malli ei kuitenkaan sovi kaikille. On helpompi uskoa jopa Koreoiden yhdistymiseen ajan myötä, kuin siihen, että Kim Jong-un, ja varsinkin hänen läheinen kumppaninsa Kiina, suostuisivat Pohjois-Korean siirtymiseen Yhdysvaltojen puolelle Etelä-Korean tyyliin. Läntisissä tiedotusvälineissä on jo väitetty Kim Jong-unin sallivan McDonald\’sin tulon maahan hyvän tahdon eleenä, ja maan haluavan amerikkalaisia sijoittajia. Korean demokraattinen kansantasavalta tarvitsee talouskasvua ja parempaa elintasoa kansalaisilleen, mutta talousuudistusten lisäksi liian radikaali yhteiskunnallinen muutos voisi olla pahasta.

Neuvostoliitossa Mihail Gorbatšov teki sen virheen, että kuvitteli taloudellisen ja yhteiskunnallisen uudistumisen kulkevan käsi kädessä. Tuloksena oli, että huonosti harkitut ja vielä huonommin toteutetut talousuudistukset tekivät Neuvostoliiton järjestelmästä epävakaan. Seurauksena oli taloudellinen ja poliittinen romahdus, jonka vaikutukset tuntuivat vielä tulevina vuosikymmeninä. \”Sosialismia kiinalaisilla erityispiirteillä\” maltillisemmin toteuttanut Deng Xiaoping puolestaan vältti Neuvostoliiton virheet.

Pohjois-Korean tulevaisuutta en ryhdy ennustamaan, mutta asiantuntijoiden mukaan ydinaseriisunta edellyttäisi Etelä-Korean ja Kiinan ottamista mukaan jatkoneuvotteluihin. Kiina ja Venäjä ovat myös luvanneet auttaa Pohjois-Koreaa, ilman vaatimuksia liiallisista sisäisistä muutoksista. Kiina kykeni jatkamaan Deng Xiaopingin aikakauden uudistuksia sillä seurauksella, että maa avautui, menestyi ja vaurastui. Pohjois-Koreakin voi yrittää jäljitellä samanlaista kehitystä omalla tavallaan, ja se voi ehkä onnistuakin, kunhan sisäistä järjestelmää ei yritetä liian radikaalisti muuttaa ulkoa käsin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s